Piihpeyttä ilmassa!

Olin Tuukan firman, Optiparin toimistolla käymässä muutama viikko sitten, ja lähtiessä silmiin sattui pieni nippu sinne lähetettyjä Lauri Tähkän Polte– sinkkuja. En ole koskaan erityisemmin pitänyt Lauri Tähkän ja Elonkerjuun musiikista, mutta tämä kyseinen Härmä-elokuvassakin kuultava kappale oli jäänyt radiokuuntelusta mieleeni. Otin yhden sinkun mukaan autooni kuunneltavaksi. Luukutin kappaletta täysillä koko kotimatkan ja pidin siitä yhtäkkiä paljon.
Soitin kappaletta tytöille muutaman kerran kauppa- tai muskarimatkoilla ja jos on tuo kappale kolahtanut äitiin niin tyttäriin sitäkin kovemmin. Minä alan olla jo melko lailla kyllästynyt tuohon ralliin, mutta tytöt eivät ole. Kaikki automatkat kappale soi ja soi, ja kolme minikokoista Tähkä-fania laulaa ”Kiihkeyttä kuumaa, hulluutta huumaa, sait mut tuntemaan….” Laulun sanoma ja sen totiset laulajat ovat varsin huvittava yhdistelmä. Minun hetkeni tietokoneella ovat menneet siihen että Hilma kiipeää jatkuvasti syliin vaatimaan Lauria laulamaan taustalle.
Kyseisen kappaleen fanitus on edennyt siihen, että tytöt toivovat sitä myös illalla unilauluksi. Jokainen tyttö saa valita vuorotellen mitä minä laulan, ja kappaleen kiihkein fani, Hilma valitsee empimättä vuorollaan : ”Laula äiti se laulu mikä on autossa, se, se… Piihpeyttä Puumaa”
Tuukka tirskuu oven takana kun minä nauruani pidätelleen aloitan haparoivasti kertosäkeestä.
 

Kommentit (4)
  1. Eipä ole Hilma ainut pienempi lapsi joka Tähkää fanittaa. Olen päiväkodissa töissä ja siellä moni alle 5v. fanittaa Lauri tähkää 🙂 Lauri on nähtävästi nyt POP 😀

  2. Helmi Hilma jälleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *