Onnea Helga!

 
Juhlimme eilen Helgan 4-vuotispäivää. Oikea päivä oli jo lauantaina, mutta silloin oli järjestämämme Kylätanssit tuossa lähellä olevassa seuratalossa, joten talkoiden vuoksi siirsimme Helgan juhlintaa muutamalla päivällä.
Koska kipsin ja keppien takia en ole tehokkaimmillani, oikaisimme tarjoiluissa vähän. Tein mansikkatäytekakun ja mutakakun, loput tarjoilut haettiin kaupasta. Ja oikeastaan koko synttärit kasasi Tuukka. Hän kävi kaupassa, siivosi, laittoi tarjoilut esille, keitti termospullot täyteen kahvia ja huolehti kaikki kuntoon.

Kävimme viime viikolla koko perhe Kouvolassa ostoksilla ja samalla syömässä kiinalaisessa ravintolassa. Lapset olivat innoissaan kultakaloista ja koristeista, Kukaan ei edes huomannut ettei siellä ollut sitä perinteistä perheravintolan leikkipaikkaa. Mutta olipahan taas reissu! Kun noiden kolmen koheltajan kanssa liikkuu ihmisten ilmoilla, sitä mielessään pyytää anteeksi ravintolapöydän vierustoverilta että satuimme viereiseen pöytään. Juttua piisaa, kaikki sanotaan ääneen ja paikallaan pysyminen on hankalaa. Mutta silti meidän takkutukkien kanssa, jotka ovat toisinaan kuin Putkinotko-elokuvasta, pitäisi vain liikkua vielä enemmän. Muistan itsekin kuinka kivaa oli pikkutyttönä käydä kaupunkireissuilla ja päästä kävelemään oikealle asfaltille.

Kommentit (2)
  1. Kyllä pääsee joskus helpommalla jos ei kaikkea tee itse, vaikka onhan itse tehdyt yleensä maukkaampia. Itse tyydyn usein kaupan valmis tarjontaan ainakin osittain. Kiva kun pääsitte käymään lasten kanssa syömässä ulkona. En itse käy lasten kanssa usein ulkona syömässä vaikka lapset varmaan haluaisivatkin. Yleensä on valinnan pohjalla lapsiperheen paikka jossa on jonkinlainen muksupiste, jottei aika käy pitkäksi. Sellaisessa paikassa on yleensä muitakin lapsiperheitä eikä sitä ihmetellä jos juttuääni kovenee ja ei pysytä aina paikallaan.

  2. Aivan ihanat hiukset päivänsankarilla!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *