Olgan grillikesä 2017?

Olen lähiviikkoina antanut itseni hieman ahdistua tulevasta grillikaudesta. Kaikki lehdet tursuavat kuumimpia grillikesän vinkkejä ja minun maissintähkäni on jälleen kerran päältä kuiva ja sisältä kylmä. En ole oikein koskaan osannut grillata mitään oikeasti hyvin ja siitä johtuen en oikein ymmärrä sen ympärillä vallitsevaa hössötystä. Tai ainakin välttelen sitä. Kirjoitin aiheesta jo vuonna 2011 Kotivinkkiin. Tässä ote siitä:

Taidan olla maailman ainoa ihminen jonka mielestä grilliruoka ei ole kovinkaan ihmeellistä. Kaikki töhötys siinä ympärillä on kyllä ihanaa; tuoreet kesäiset raaka-aineet, etukäteen käyty yhteinen mietiskely siitä mitä kaikkea grilliin illalla laitetaan, ulkona kokkaaminen ja syöminen. Yksinkertaisesti hauskaa ja kuuluu kesään.

Olen kuitenkin pikkuhiljaa tajunnut että vaikka ennakkoajatus grilliruoasta on herkullinen, lopputulos ei yleensä olekaan niin hohdokas.

Jos teen grillikastiketta, kaikki maistuu samalta, jos en, lopputulos on mauton. Raaka, palanut, ylikypsä tai ritilän välistä hiilien sekaan pudonnut erikoiskuorrute. Kaikki on maistettu ja silti vaan, kesästä kesään grillaaminen jatkuu.

Olen pitkään selittänyt asiaa sillä, että meille kasvissyöjille asia on vielä hankalampi, koska ainoa oikea takuuvarmasti onnistuva grilliruoka on vanha kunnon grillimakkara. Entä olisiko kyse kuitenkin vain taidoista ja ehkäpä myös välineistä?

Eli sama juttu tänäkin päivänä, soijanakeilla, maisiintähkillä ja kasvisvartailla mennään. Kyllä vain, mekin siis kesäisin grillaamme, ihan vain siksi että ulkona on kiva syödä ja myös laittaa sitä ruokaa. Meillä on ollut tätä varten itse tehty grilli, mutta sen ympäristö ei ole koskaan vakiintunut meille sellaiseksi hengailupaikaksi. Nyt kuitenkin puitteisiin tuli muutos kun kotieläinpihalle tuli makkaranpaistopaikka. Teimme sen lammen rantaan, ja ser on sellainen paikka missä kesäsin vietämme paljon aikaa. Menimme eilen sinne grillaamaan niitä soijanakkejamme ja minulle tuli vahva tunne siitä, että tänä kesänä tämä kammoamani grillaus taitaa lähteä suorastaan lapasesta. Pitänee ostaa ruokalehtiä ja ottaa haltuun kesän kuumimmat grilliherkut.

Kommentit (4)
  1. http://chocochili.net/2015/05/mita-vegaani-laittaa-grilliin/

    Tuossa jonkinlainen kooste ideoista mitä kasvissyöjä voisi grillata, tosin tuo on jo pari vuotta vanha postaus. Etenkin tuo seitan on kokeilemisen arvoinen, jos ette perheessä välttele gluteenia. 🙂

  2. Minä olen Ogla kanssasi samaa mietlä, parasta on se grillaaminen itsessään tai oikeammin sen seuraaminen ja siihen liittyvä yhdessä olo. En niinkään perusta niistä ruuista. Ja ulkona on mukava syödä, erityisesti ennen sääskien ryntäystä näin alkukesällä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *