Nyt erotaan!
Naimisissa olo ja perhe-elämä on ihanaa. Silti, kun on jakanut elämänsä 12 vuotta (josta 8 v. naimisissa) saman ihmisen kanssa, päädymme toisinaan Tuukan kanssa puhumaan siitä, millaista olisi jos emme yhtäkkiä olisikaan yhdessä? Kenenkäs kanssa sitä sitten hengailisi ja millaisia elämämme olisi nyt, jos olisimme aikoinaan valinneet jotain muuta?
Koska me kaksi olemme molemmat aika periaatteellisia (lue jääräpäitä), parisuhteen perinteisistä uskollisuusasioista meidän ei tarvitse vääntää. Luotamme toisiimme, siitä ei ole epäilystä. Silti siitä tosiasiasta, että saatamme hyvässä lykyssä olla koko loppuelämämme aikana toistemme viimeiset ja ainoat kumppanit, puhumme yllättävänkin paljon. Harmittaako se? Olisiko elämä jonkun muun kanssa muka sitten onnellisempaa? Ja että mitä pitäisi tapahtua että me kaksi päätyisimme eroon?
Nyt nimittäin ollaan siinä kohtaa aikuisuutta, että osa ystäväpiiristä päätyy eroon. Ero on aina toki ikävä asia, mutta aiheuttaa toisaalta näin jämähtäneen pariskunnan keskusteluihin suorastaan kateellisia sävyjä. Kun Tuukka näki kuvia ystävänsä uudesta kauniista, nuoresta tyttöystävästä, hän huudahti spontaanisti: Nyt erotaan! Vielä 10 vuotta sitten olisin ehkä loukkaantunut tuosta kommentista, nyt saimme siitä vain hyvät naurut. Minä uskon että meidän onnellisen avioliiton salaisuus on juurikin se, että me puhumme kaikesta, myös tällaisista asioista.
Kyllä minä silti välillä kaipaan sitä alkurakastumisen huumaa. Sitä, kun valvoimme sängyssä aamuyölle asti, kun ei vain malttanut nukkua, oli niin ihanaa. Pidettiin valo päällä ja vain tuijoteltiin toisiamme. Muutama päivä sitten en saanut unta ja pidin Tuukkaa illalla hereillä. Käskin rapsuttaa minun selkääni ja jutella, mies koitti sitkeästi valvoa mukana. Sitten keksin, että ollaan sitä peliä että minä kirjoitan Tuukan selkään kirjaimia, joista muodostuu lauseita ja hän sitten arvaa mitä minä kirjoitan. Ajattelin tämän pelin aavistuksen romanttisemmin kuin mitä Tuukka. Heti yhden kirjaimen kirjoittamisen jälkeen Tuukka jo arvaili mahdollisia sanoja kun missäkin tietovisassa. Minua nauratti, ja käskin häntä odottamaan, muuten en saisi imelää rakkaudentunnustustani ikinä loppuun saakka. Ensimmäinen sana oli TÄMÄ, sen hän vielä jaksoi joten kuten odottaa. Seuraavan sanan piti olla HETKI, mutta heti kun olin ehtinyt kirjoittaa pelkän H-kirjaimen, mies jo innoissaan huudahtaa: HOMO!
Nauratti jo niin paljon että annettiin sen leikin olla.
Sydän pomppasi kurkkuun ja pysyi siellä pitkän aikaa, kun luin otsikon, enkä hetkeen pystynyt keskittymään mihinkään muuhun kuin tekstisi lukemiseen. Mies yritti huikata heippoja ovelta ennen kauppaanlähtöä, mutta enhän minä kuullut. Tiedän tunteen. Me ollaan oltu miehen kanssa 8 vuotta yhdessä ja minä olin 19 vuotta, kun löimme hynttyyt yhteen. Minullakin on välillä ikävä sitä ensirakastumisen huumaa, mutta kyllä se vakauskin tuntuu hyvältä. Varsinkin, kun joukkomme on kasvanut nyt yhdellä pienellä tytöllä.
Henkilökohtaisesti toivon, että sinä ja Tuukka pysytte vielä pitkään yhdessä. <3
Raflaava otsikko tosiaan, mutta ei uponnut minuun! Olette kovin onnellisen oloinen pariskunta, enkä ollenkaan usko, että kykenisit niin taitavasti feikkaamaan 😉 On totta, että melkein kaikki ympörillä eroavat. Itseni se saa tuntemaan ylpeyttä 26 vuotta kestäneestä suhteestani, vaikka ajoittain hiton vaikeita kausia on ollutkin. Vielä ed. postaukseesi: ethän voi luopua tuosta suloisesta varsasta! Ajattele, miten kiva sen olisi elellä mammansa kanssa teillä siellä eläinten paratiisissa, kuten joku taisi jo ilmaistakin..