Naurattavat nelikymppiset

Mikään ei voita siivouspäivänä leikkokukkia, tietää nelikymppinen!

Katsoin eilen Putousta, ja jäin miettimään Pilvi Hämäläisen sketsihahmon, Aina Inkeri Ankeisen juttuja ja niiden osuvuutta. Ne todella naurattavat, koska me kaikki tunnemme tai tiedämme jonkun iäkkäämmän ihmisen, joka vaikkapa keräilee tyhjiä jugurttipurkkeja, kuten kyseinen sketsihahmo joskus kertoi tekevänsä. Näitä ikäluokkien välisiä eroja pyöritellessäni aloin pohtia, mistä asioista nykynuoret voisivat tämän päivän nelikymppisille vinoilla?

Tein Aina Inkerin tapaan listan. Minulle ainakin voisi vaikka naureskella näistä:

  1. Vanhojen VHS kasettien säilyttäminen. Vaikkei videoita kuitenkaan talosta enää löydy.
  2. Paperikalenterit, ja niidenkin kohdalla edellisten vuosien kalentereiden loputon säilyttäminen.
  3. Lapsuusajan kirjekavereiden kirjeiden säilyttäminen
  4. Vanhojen festaripassien ja –nauhojen säilyttäminen, koska hei; meillä on ollut elämää.
  5. Lankapuhelimien muisteleminen, lopuksi luetellaan numeroita jotka vielä edelleen muistamme ulkoa.
  6. Kutsumme puhelimia sitkeästi kännyköiksi.
  7. Kauppalistojen paperille kirjoittaminen.
  8. Facebook on huippu, siellä on kaikki.
  9. On ihan ok leipoa kuivakakku.
  10. Viikon ehdoton kohokohta on saunominen.

 

Kommentit (11)
  1. Ja listaan vois lisätä eurojen kääntäminen vielä markoiksi! Ja sitten taivastellaan että ei kyllä markka-aikana ollu näin kallista!

  2. Vanhojen vaatteiden säilyttäminen (kyllä se vielä minulle joskus mahtuu…)
    Lasten askartelutuotosten säilyttäminen( -> kun sitten yrität tarjota niitä aikuiselle lapsellesi, se ilme, oikeesti olet säilyttänyt tämän wc-paperirullista tehdyn kynätelineen:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *