Nakupelleä odotellessa

Tadaa! Selvisin vuodenvaihteen löhöilyn jälkeen taas jaloilleni arkeen.
Pitkät lomat saavat tahdin hidastumaan, hyvä niin, kesti vain hetken saada itsensä taas käyntiin. Ehdin vain jo tottua lypsyvapaisiin Tuukan ottaessa lypsyvastuun loman aikana. Olin ihan ihmeissäni kyykistyessäni Rositan viereen eilen: Arjen käynnistystä ja kaikkea muutakin tekemistä hidastaa jo valtavalta tuntuva vauvamaha. Melkein 2 kuukautta raskautta jäljellä ja olisin jo ihan valmis ponnistamaan…

Tottakai odotan vauvaa, uutta tyyppiä elämääni, mutta myös yksinkertaisesti elämää ilman mahaa. Kun kaverit lähtivät tapaninpäivänä perinteisesti pitkälle maastoratsastuslenkille, tuntui kyllä tylsältä jäädä pellon laidalle ottamaan valokuvia. Toki ei hevoselämäni kuollutta ole vaikkei selkään pääsekään mutta kuitenkin, kaipaan ratsastusta.

Vauvan potkut ovat kivoja siksi että tietää että siellä on tyyppi jolla on kaikki hyvin, mutta on ne toisaalta aika hurjiakin. En voi välttyä tieteiselokuvafiiliksiltä, kun sisälläni muljahtelee jo valtavalta tuntuva otus, jota en ole koskaan tavannut. Luottavaisin mielin kuitenkin oletan että ihan tavallinen ihmisvauva sieltä on tulossa!

Tytöt ovat keskittyneet odottamaan vauvan tuloa. Illasta toiseen he valitsevat iltasadun sijaan ”ei kun jutellaan äiti vauvasta”. Sitten me pötkötellään rivissä siskonpedissä ja kikatetaan sitä että vauva syntyy ihan nakupellenä. Helgan analyysi tulevan sisaruksen sukupuolesta oli myös vakuuttava: ” Mulla on Äiti aika hyvä tuoksu siitä että se on tyttö.”