Minä ja muu maailma

Tämä viikko on taas mietityttänyt minua sen suhteen, että olenko aikatauluttanut elämäni oikein. Tuntuu että minulla on ihan koko ajan kiire. Tiedättekö sellaiset tilanteet kun kaikki työt tuntuvat kasaantuvan yhteen viikkoon ja sitten kun on ihan pakko, niitä kyllä tekee, mutta samalla pitäisi silti tehdä kaikki muutkin ns. normaalit asiat. Oikeastaan en halua hidastaa, sillä tykään kaikesta siitä mitä elämässäni on juuri nyt. Harmikseni minulla on ollut jo pitkään sellainen tunne, että olen omassa työputkessani niin syvällä, etten enää ehdi ajattelemaan, pohtimaan ja muodostamaan omia käsityksiäni muun ympäröivän maailman menosta.  Onneksi elän Tuukan kanssa joka seuraa niin paljon kaikkea uutisvirtaa että hän huomaamattaan pitää minutkin pinnalla. Silti, haluan itse pysyä mukana, argumentoida Tuukalle (ja miksei muillekin) takaisin ja olla hereillä.

Totta kai pitää tehdä kaikkea, kun töitä on. Ajan Helsinki- Lahti –Iitti –väliä ja usein moneen muuhunkin suuntaan. En pärjäisi ilman anoppiani Babuskaa, lapsiakin näen viikolla mielestäni liian vähän.  En toisaalta ole yhtään sellainen loikoilijatyyppi, joten kiireinen meno sopii minulle. Silti viime aikoijen pohdinta on tuottanut työarkeeni muutamia muutoksia, joista olen päättänyt pitää kiinni:

Harmittelen usein kun en ehdi lukemaan tarpeeksi lehtiä, enkä muutenkaan seuraamaan tarpeeksi eri medioita. Ehdin kuitenkin vähän väliä juomaan kahvia ja istumaan puhelin kädessä kuluttamalla aikaa turhanpäiväisesti sosiaalisessa mediassa. Päätin, että vaihdan facebookin, twitterin ja instagramin ylimääräisen selailun lehtien lukemiseen. Nettilehtiä tai oikeaa paperia, sillä ei väliä, kunhan luen enemmän.

Lisäksi olen ottanut käyttööni kuulokkeet ja kuuntelen talli- ja muita tilan töitä tehdessäni radiota, erilaisia radioita, mahdollisimman monipuolisesti. Samalla, koska kuulokkeet ovat valmiiksi päässä, kuulen kerrankin kun  joku soittaa minulle.

Neuvottelen puhelimessa stylistin kanssa puetaanko minulle lehtikuvaan villaneule vai jakku päälle ja nostelen samalla hevosenlantaa kottikärryyn. Seuraavaksi Tuukka soittaa ja puhumme pitkän puhelun uusista leffakuvioista.  Aika kuluu ja hommat sujuu. Tepastelen Iittiläisessä kauniissa syysmaisemassa. Välillä radiosta tulee joku hyvä biisi. Sovitan askeleeni musiikin tahtiin, työnnän kottikärryjä eteenpäin ja tunnen olevani kuulokkeitteni kautta yhteydessä suurin piirtein koko maailmaan.