Melkein kuin Amerikassa

Olen kerran käynyt Amerikassa ja sillä matkalla rakastuin amerikkalaisiin aamiaispannukakkuihin. Siitä lähtien olen kokeillut lähes kaikkia mahdollisia netistä löytämiäni pancakes-reseptejä ja yrittänyt löytää New Yorkin pienen katukahvilan veroisen pannukakkuelämyksen.

Tänä sunnuntaina, joka osuvasti sattuu olla syyskuun 11 päivä, pääsin jo todella lähelle omaa amerikkalaista unelmaani. Tässä reseptissä oli uutta taikinan tekeminen viinietikalla hapatettuun maitoon.  Kannattaa tehdä todella pieniä kakkuja, sillä tämä taikina turpoaa paistinpannulla reilusti. Meillä syödään pannukakut aamiaispöydässä hillon tai hunajan kanssa, joskus juhlahetkinä myös kermavaahdolla. Pannukakut ovat meille kiireettömien sunnuntaiaamujen herkkuruokaa joita saa syödä yöpaita päällä.
Suosittelen, näillä lähti päivä hyvin käyntiin!

Tässä oma versioni reseptistä, missä cup-mittayksiköt on muutettu desilitroiksi:

Aamiaispannukakut

2 dl maitoa
2 rkl valkoviinietikkaa
1 muna
2 rkl sulatettua voita
2,5 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl soodaa
1/2 tl suolaa

Sekoita maitoon viinietikka ja anna hapattua hetki. Lisää hapattuneeseen maitoon muna ja voisula. Sekoita kuivat aineet ensin keskenään ja sitten kostean seoksen joukkoon. Sekoita hyvin. Paista voissa tai öljyssä, tarjoile heti.

Kommentit (7)
  1. KysyväineN
    14.9.2011, 04:42

    tuo hapatus vaikuttaa? Makuun? Kuohkeuteen? Mielenkiintoinen resepti.

  2. Hapatus vaikutti sekä kuohkeuteen että makuun.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *