Marttilanmäen Kiira Korvet

Minulla oli mielikuva vauhdikkaista luistelukuvista, höyryävistä kaakaomukeista ja kevätauringossa siristävistä silmistä. Ajattelin että otan kameran mukaan ja kirjoitan  tännekin siitä että pikkutytöt ovat saaneet ensimmäiset luistimensa. Eilen otettiin koko perheen voimin enimmäistä kertaa tuntumaa luisteluun Kausalan kentän jäällä ja lupasin että tänään jatketaan harjoituksia. Oman kotilammen paksun jään päälle sulaneen vesikerroksen pinta oli sen verran jäässä, että tytöt pääsivät, Hilman sanoin, ”ilman autoa luistelemaan”.

Päätimme pukea luistimet jalkaan jo sisällä, siinähän sitä tulisi treenattua tasapainoa lammelle kävellessä. Jo lähtötilanteessa oli sen verran latausta ja kiukuttelua, että päätin unohtaa ne kaakaot. Torsti nukkumaan, kamera kainaloon ja päätin että pinnani kestää. Luistimien suojukset irtosivat koko ajan, mimmit menivät jo pihassa siihen malliin kumoon, että päätimme pysähtyä pihalla pukemaan tähänkin tarkoitukseen sopivat ratsastuskypärät päähän. Minulla meni niskat jumiin jo pelkästään kahden luistimilla haparoivan lapsen kannattelusta.

Jäällä ei nähty vielä lutzeja eikä piruetteja, paitsi jotain aika näyttäviä keriviä kaatumisia kohti jäätä, konttaamista ja löhöilyä. En jaksanut kuunnella kokoajan ”Äiti voitko sä tulla pitää mua pystyssä? –vaatimuksia, vaan lähdin ruokkimaan hevosia ja pidin tyttöjä samalla silmällä. Koko hevoslauma seurasi jäällä pokkuroivia tyttöjä ja ainakin tytöt yrittivät, ihan tosissaan. Sain minä pienen treenaamisen jälkeen pari sellaista kuvaa missä tytöt ovat oikein pystyssä. Lapset jaksavat hurjan sitkeästi yrittää yhä uudestaan. Minä olin eilen luistimilla ihan tönkkönä, en ole koskaan itse ollut hyvä luistelija. Alun kiukuttelusta huolimatta reissu oli hauska vaikka menikin enemmän konttaluleikkien puolelle eikä siis ihan niin kuin olin suunnitellut. Mutta koskas muuten olis mennytkään? Lupasin että huomenna jatketaan ja aion jättää kameran kotiin. 

Lopuksi vielä bloggarin ryhtiliike: Pienet luistimet eteisen seinällä ovat kyllä söpöt!

 

Kommentit (27)
  1. Miten aina kirjoitat blogissa siitä kun lapsesi ovat innostuneena lähtiessä johonkin, sinä ärsyynnyt ja kiellät jotakin kivaa, kuten nyt kaakaon ja joskus aikaisemmin jäätelön. Eikö olisi mukavaa jakaa lasten ilo. Et jaksa ja lähdet mieluummin hoitamaan hevosia jne.. Ehkä tarkoitus on hakea koomisuutta tilanteeseen mutta siinä on aika surullinen pohjavire. Vähän tuo pisti silmään.

  2. Olga Temonen
    20.2.2014, 19:07

    Niin, siltä se varmasti täältä kuulostaa vaikka toisaalta minusta tuntuu että annan lapsille niin paljon periksi aina vaan! 🙂 En kieltänyt kaakota koska se oli vain omassa päässä oleva asia, en ollut puhunut siitä lapsille mitään. Joka tapauksessa meillä oli kiva päivä, halusin vain tuoda esiin sen, että aina ei ole niin sujuvaa tai helppoa mitä alkuun ajattelee…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *