Lohtumukit

Kirjoitan harvemmin tällaisista pienistä yksityiskohdista, mutta tällä on kuulkaas merkitystä. Olen löytänyt meille uudet kahvimukit. Olen etsinyt sopivia, riittävän isoja mukeja jo vaikka kuinka kauan ja mitä kauemmin etsii, sitä nirsommaksi sitä tulee. Kyllähän meillä mukeja siis on, mutta kun minä haluan että minulla on OMA, ihan erityinen kahvimuki, jonka käyttäminen on minun yksinoikeuteni. Ja sitten Tuukalle omansa, tietenkin. 

Näin nämä Dunoon -merkkiset posliinimukit Helsingissä, Kokkipuodin ikkunassa. Vähän kalliit olivat, mutta nyt on elämässä luksusta kyllikseen, kun voi juoda päivän tärkeimmän kahvin, eli aamukahvin ohutreunaisesta mukista minkä kyljessä on trumpetti ja saksofoni. Ja Tuukalla sähkökitara ja -basso. Isoa iloa materiasta. Ostin myös kolmannen mukin, sellaisen missä on peuran kuva, ystävälle jolla on nyt surua elämässä. Lohtumukiksi.

Dalmatialaisemme Dedo on ollut jo reilun viikon verran tukevasti valeraskaana. Minulla on tapana jättää etenkin tallikenkiä ylos portaalle, etten kanna hiekkaa ja heinää niin paljon sisään. Nyt tämä täplikäs tyyppi varastaa jatkuvasti näitä kenkiä ja käy jemmaamassa niitä muka-vauvojensa petiin tallin satulahuoneen sohvalle. Tai myöskin jonnekin ihan oikeasti piiloon, muutamaa kenkää en ole vieläkään löytänyt. Eli jos näkyy ylimääräistä kalossia siellä teillä päin niin se saattaa olla mun!

Toivoimme lasten kanssa avoimesti että Dedo olisi ollut ihan oikeasti pieniin päin, talossa kun ei ole ollut koiranpentuja vuosiin. Ei taida pentuja siltikään olla tulossa, mutta jotain tylsempää Dedon vatsasta tai tarkemmin sanottuna sen alta kyllä löytyi: kasvain. Soitin eläinlääkärille ja kuvailin sitä. Maanantaina mennään ottamaan näytepala, mutta ei kuulemma kuulostanut hyvältä. Juon Mukikahvia uudesta hienosta mukista ja toivon parasta.