Leopardeja Iitissä!
Kun asuin Helsingissä, ostin paljon enemmän vaatteita kun mitä täällä asuessa. Ostoshoukutukset ovat yksinkertaisesti riittävän kaukana, ei tule turhia shoppailtua. Viikko sitten minulle tuli pitkästä aikaa sellainen olo, ettei minulla ole mitään vatteita. Vetäisin vaatekaapin hyllyiltä kaikki lattialle ja aloin siivoamaan. Tuloksena 2 kassillista ylimääräisiä vaatteita (osan annoin kaverille ja osan vein kierrätyslaatikkoon) ja ajatus, että minulla on ihan tarpeeksi vaatteita. Eikä ole muuten ensimmäinen kerta kun käytän tuota kikkaa ostosintoiluun ja aina toimii.
Lapsien kohdalla päätin kerrankin repäistä, ja niinpä vietiin Tuukan kanssa lapset ostoksille. Tuukka meni Torstin kanssa kirjakauppaan ja minä ja tytöt menimme vaatekauppaan. Kaupassa oli vastassa tuttu ongelma: Tytöt halusivat (minun mielestäni) niitä kaikkein mauttomampia vaatteita ja minä yritin puhua ympäri ostamaan niitä (minun mielestäni) tyylikkäitä. Aikamme neuvoteltiin ja Hilma kysyi, ”Äiti minkä vaatteen ostaminen tekis sut eniten iloiseksi?”
Tajusin että on äivän pöljää ottaa lapset mukaan, jos kerta haluan itse päättää kaiken mitä ostetaan. Sanoin siis muutaman prinsessahirvityksen kohdalla jyrkän ei:n ja lopuista tytöt saivat valita itselleen muutaman ihanuuden. Tässä tulos: meillä pyörii nyt sitten tästä edespäin onnellisia neitejä leopardiliiveissä. Ensimmäisenä yönä, kun lapset olivat nukahtaneet, menin korjaamaan peittoja lastenhuoneeseen. Eikä tarvinnutkaan liikoja peitellä, yöpukujen päällä kun lämmittivät ihanan pörröiset, 100% tekokuituiset leopardiliivit.
Ihanat tytöt ja liivit! 🙂 Itsellä on ollut tuossa vaateasiassa kasvun paikka. Meni kauan käsittää, ettei se oma tyttö ole äidin pieni nukke jota saa pukea, vaan pieni ihminen jolla on oma maku ja mieltymykset. Tyttöni on todella tarkaa siitä mitä haluaa päällensä laittaa, eikä auta kiristys eikä lahjominen, jos vaate ei miellytä. Itse tykkäisin pukea tyttäreni moniin eri väreihin, mutta neidin lempiväri on pinkki, ja mielellään heppa-kuosilla. Tähän on ollut tyytyminen, vaikka välillä kirpaisee, kun ne minun hankkimani ihanuudet jäävät kaappiin. Toki katson että vaatteet ovat käytännöllisiä jne. mutta siinä suhteessa ei ole onneksi ongelmia, koska tyttö ei ole prinsessa-tyyppiä. Toisaalta ymmärrän häntä, koska en minäkään pitäisi, jos joku muu sanelisi mitä saan päälleni pukea.
Onnelliset ilmeet!
Sanat ongelmat ne taitavat olla melkein kaikkien lasten kohdalla. Olisi aika kummaa, jos lasten ja äitien maku kävisi yksiin….parempi näin 🙂