Kuinka alpakka keritään?

Pakko väittää nyt, että mikään ei hitsaa parisuhdetta yhtä hyvin yhteen kuin muutama vasta keritty alpakka. Tänään oli nimittäin kerintäpäivä. Kolme pässiä meni aikalailla rutiinilla, keritsimet hurisivat vielä iloisesti ja oli suorastaan leppoisaa. Tehtiin se levottomin pässi ensin yhdessä, sitten minun piti mennä pitämään ratsastustuntia kentälle ja Tuukka huristeli sillä aikaa kaksi pässiä kesäkuosiin. Sitten oli Alpakoiden vuoro.

Kun alpakat tulivat meille kohta 2 vuotta sitten syksyllä, ne oli silloin juuri keritty, joten emme viime keväänä nähneet tarvetta parturoinnille. No nyt oli tarvetta. Tuukka oli vähän epäileväinen että mitenköhän selviämme, etenkin orhi Kasimirin kanssa, minä olin optimistinen. Kasimirin mielestä touhu todella oli epäilyttävää, ja se oli sitä mieltä, että hänen takalistoonsa ette sillä suristimella muuten koske. Eli etupää meni suhteellisen ok, takapäästä tuli napakoita potkuja vähän joka suuntaan. Olin useaan otteeseen kuullut tätä ennen puhuttavan siitä, että alpakat saattavat potkia, mutta en uskonut että ne todella ovat aika vahvoja siinä hommassa. Sattui. 

Seuraavan NELJÄN tunnin aikana me ähelsimme kahdestaan, vuorotellen kiinni pitäen (lue: painien) ja niitä yllättävän kivuliaita potkuja väistellen, koko ajan enemmän tylsyvillä keritsimillä ja kaksilla Fiskarsin saksilla, molemmat aikuiset alpakat kaljuiksi. Aurinko paistoi jo vähemmän ihanasti, molemmilla oli selkä aivan jumissa, ja aina kun ajatteli että nythän tää hetken taas sujuu, hyppäsi alpakka taas jotakuinkin syliin ja taas painittiin. Siihen tietenkin viereen lapset kyselemässä että miksi tuossa kestää noin kauan ja että saanko minäkin kokeilla? No Helga otti muutaman hauskan kuvan, oli hänestä siitä apuakin

.

Kasimir oli niin hurja ja vahva että jouduimme kaatamaan sen kyljelleen jotta saatiin homma loppuun. Cenni oli helpompi, mutta pikkuinen Kyösti toi lisähaastetta pyörimällä jatkuvasti keritsimien ja Cennin välissä. Se myös hyppi jatkuvasti (äitienpäivän kunniaksi?) äitinsä selkään ja muuta kivaa. Cenniä ärsytti yhtälailla kun Kasimiriakin jalkojen parturointi. Siinä missä Kasimir puolustautui hipelöintiämme vastaan potkimalla, Cenni oli ovelampi: Se painui maate. Lysähti tiukasti makaamaan jalkojensa päälle eikä hievahtanutkaan. Siinä sitten koitimme kaivella jalkoja mahan alta ja nostella lysähtelevää alpakkaa. Nauratti paljon ja väsytti vielä enemmän.

Ja sitten, yhtäkkiä oli valmista. Viimeinen tunti vedettiin pelkillä Fiskarsseilla, sähkökeritsimien terät todella kaipaavat teroittamista. Alpakan villa on pehmeämpää mutta myös jotenkin kuivempaa ja paksumpaa kuin lampaanvilla, joten kone joutui tosi koville muutenkin. Ja me! Nyt on olo kuin voittajilla, ja pihalla kaksi todella koomisen näköistä antennipäätä tuijottelemassa. 

Loppuun vielä lasten innovatiivista kerintämuotia lampaiden villasta. On kuulemma Torstin liivi ihan kun Robinilla. 

 

 

Kommentit (3)
  1. Oi,oi,voi,voi – ei näitä teidän touhujanne voi nauramatta lukea:) Samoin kuvat ovat todella paljonpuhuvia. Mutta yhtä kaikki, vaikka teillä vanhemmilla oli varmaan hikinen homma, mutta lapsilla näkyi olevan tosi hauskaa. Luovia ja kekseliäitä mukkeloita teillä on – ei voi muuta sanoa.
    Ei mikään klassinen äitienpäivä, mutta varmaan mukava ja muistorikas.
    Olisinkin kysynyt Sinulta Olga: miten jatkojalostat nuo alpakan karvat ?

    En voi muuta kuin hämmästellä, miten Teidän Toppe on kasvanut isoksi pojaksi – aivan uskomatonta. Niinhän se on,että vuosi vanhan vanhettaa,kaksi lapsen kasvattaa. Näin tuumailee juuri 60 vee täyttänyt täti-immeinen.

  2. Hei Olga! Olet tervetullut tutustumaan alpakan kasvatukseen joko Suomen Alpakkayhdistyksen sivuille tai/ ja Suomen Alpakkakasvattajien sivuille. Suomessa toimii siis kaksi yhdistystä, jotka tekevät paljon yhteistyötä keskenään. Molemmilta saat paljon tärkeää tietoa ja taitoa alpakoiden sekä laamojen kasvatuksesta. Aurinkoista kesän odotusta ja paljon onnellisia päiviä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *