Kolmekymppiset
Se oli varmaan vuosi 1990 kun islanninhevostammat Dalia ja Höntti muuttivat meille, tulivat lentokoneella Islannista. Ne talutettiin trailerista ulos ja olivat heti kuin kotonaan. Kiipesimme pikkusiskon kanssa muistaakseni heti samana päivänä selkään ja siellä suurinpiirtein sitten oltiinkin seuraavat 10 vuotta. Mihinkään muihin eläimiin en ole koskaan voinut luottaa samalla lailla kun näihin kahteen peruskallioon. Vauvasta vaariin, kaikki ovat yli kahdenkymmenen vuoden ajan saaneet niiden kyytiin nousta ja ovat kyydissä pysyneet.
Jo muutaman vuoden nämä teräsmummot, Dalia 29v. ja Höntti 30v. ovat asuneet ystäviemme luona eläkeparatiisissa, tuossa naapurikylässä. Eilen vietettiin mummojen yhteisiä kolmekymppisiä ja minulla oli vähän väliä itkussa pidättelemistä. Kävin monta kertaa nuuhkimassa Daliaa (kuvissa), se kun oli se minun hevoseni. Se tuoksuu edelleen ainakin yhtä hyvältä kun silloin ennen.
Onnea teräsmummot Dalia ja Höntti. Itsekin lapsena ratsastin molemmilla neitosilla. Ihana kuulla, että ovat ehtineet jo noin kunnioitettavaan ikään ja saavat vietellä leppoisia eläkepäiviä. Oma unelmani toteutui, kun sain tammikuussa ikioman islanninhevostamman Unnun. Toivottavasti meilläkin on vielä monta yhteistä vuotta edessäpäin. Paljon rapsutuksia Dalialle ja Höntille <3
Täällä myös yksi molemmilla ratsastanut ilmoittautuu 🙂 niiltä ajoilta, n.20 vuotta takaperin, on jäänyt myös pehmoleluhevonen nimeltään Dalia. Mieleen on jäänyt myös Kopina-poni ja suomenhevonen vippa jonka selässä istuin pitkän aikaa samalla kun se mutusteli pihassa ruohoa. Tytölle jonka perheellä ei ollut varaa ratsastusleireihin yms, oli mahtavaa kun sai vain olla heppojen kanssa, jotain siitä kertonee se että edelleen muistan todella hyvin ne kesäpäivät kun tätini toi mut siitä ison tien toiselta puolelta aamulla ja haki illalla, mukavia muistoja. Niin ja onnittelut tietysti mummoille:)