Keväiset kuvaterveiset

Kevät tuli niin äkkiä että yhtäkkiä tuntuu ettei meinaisi viihtyä sisällä yhtään. Tytöt ovat tonkineet kastematoja päivät pitkät ja minä sinkoilen pitkin pihamaita enkä osaa päättää mihin tarttuisin. No, perunat ovat maassa ja hevosaidat kierretty, tästä se lähtee.

Putosin muuten Woodyn selästäkin vapun aikaan, kylläpä tömähti! Aika kankeaksi veti kyllä, useammaksikin päiväksi. Harmittaa oikein että aina mulle sattuu, aikuiselle ihmiselle. Lapset ja kaikki. Pitäisi ehkä vaan rauhoittua, mutta kun halu tehdä ja mennä on niin kova, vaikka kroppa ei ole enää ihan yhtä notkea kun 15 vuotta sitten. Onneksi ei käynyt pahemmin, taas jatkossa varovaisemmin ja eikun eteenpäin, sanoi Olga ratsastuskentän hiekassa.  

Rositan utaretulehdus on menneen talven lumia ja nyt meillä maitokahvi maistuu taas siltä miltä pitääkin. Lampaat pääsivät jo pihalle, kanat päästetään ulos viimeistään viikonloppuna ja Rosita odottaa vielä sorkkahoitajaa, sitten sekin pääsee taas ulos ja maistamaan vihreää. Rositalla on muuten erityinen piirre, se ei pidä lapsista! Tai se oikeastaan pelkää niitä vain niin kovasti. Kun lapset tulevat sen aidan viereen, se alkaa pärskimään samaan tapaan kuin koirille. Aikuisten kanssa se taas kokee olonsa turvalliseksi. 

Olen kulkenut tuolla pihalla puhelimen kanssa ja napsinut kuvia aina kun on ollut joku hyvä hetki. Tässä teille kuvina keväiset terkut Marttilasta!