Kesä ja keitto

 

Kahden päivän hiljaiselo johtuu siitä, että toissapäivänä söimme edellisen päivän pastaa. Eilisestä ehdin kirjoittamaan vasta nyt. Eilen oli kesäkeittopäivä. Papuja on nyt niin paljon että on ihan pakko pakastaa niitä. Minulla on nyt ensimmäisen kerran matalaa pensaspapua. Aina aikaisemmin minulla on ollut korkeaa köynnöspapua kasvihuoneessa. Tämä matala on parempi, helpompi kerätä ja pärjää pihalla. tällä jatketaan tulevina vuosina.

Sulatin pakastimesta talvella tekemiäni karjalanpiirakoita keiton kanssa syötäväksi. Jätin piirakkapellin pöydälle odottamaan paistoa ja kävin kasvimaalla, Kun tulin takaisin, pellillä oli jäljellä 5 piirakkaa, ne, joihin dalmatialaisemme Dedo ei olut yltänyt.

Kesäkeitto

1 sipuli

3-4 porkkanaa

10 pientä perunaa

iso nippu vihreitä papuja

 

2 l vettä

2 dl kuohukermaa

mustapippuria

4 laakerinlehteä

(kukkakaalia) laitan yleensä mutta nyt ei ollut!

1 luomu kasvisliemikuutio

1 rkl (intiaani)sokeria

tuoretta persiljaa

suolaa maun mukaan

 

Pilko kaikki ainekset ja keitä ne kypsiksi maustetussa vedessä. Lisää lopuksi hienonnettu persilja ja kerma. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. 

 

Kommentit (13)
  1. Hei Olga, olen huomannut, että käytät aina surutta voita ja oikeaa kermaa. Miten teidän aikuisten kolesteroliarvot? Itse olen myös kaikenlaista teollista huttua vastaan. Ikuinen puolesta ja vastaan -teema tuntuu olevan tämä..

  2. anja liekola
    9.8.2014, 12:28

    Mitähän Olga vastaa tuohon kolestrooli kysymykseen……En voi olla kertomatta omia kokemuksiani. Ruokakätäntöni on melkein samaa linjaa kuin Olgan perheessä mm. kasviksia paljon, viljatuotteita……käytän voita ja kermaa, en mitään kevytjuttuja. Työterveyslääkärini sanoi pari vuotta sitten minulle, ettei ole koskaan tavannut noin hyviä, hyviä kolestrooli arvoja, kuin minulla oli. Tällainen pieni kommentti puolesta : oikea voi ja kerma!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *