Kasvimaan kiusankappaleet

Kasvimaan sitkein ja tila-ahnein kasvi on ehdottomasti minttu, joka tällä hetkellä menee minun harmituslistallani jopa pitkäaikaisen taistelutoverini nokkosen ohitse. Istutin muutama vuosi sitten kasvihuoneen seinustalle muutamia monivuotisia yrttejä, mukana kaksikin minttulajiketta. Ajattelin että siinä hyvässä aurinkoisessa paikassa ne viihtyvät, tuoksuvat ja näyttävät kauniilta.
Viihtyivätpä hyvinkin! Mintut valtasivat muutamassa vuodessa koko seinustan ja alkoivat pian tunkea tiensä kasvihuoneeseen sisällekin, siinä ei paljon suojakankaat juuria pidätelleet. Nyt päätin lopettaa Minttujen aluevaltauksen. Tartuin lapioon ja kaivoin muutaman päivän aikana ne kaikki pois. Mintut juurineen heitin lammastarhaan syötäväksi, hain vanhoja tiiliä pihan perältä ja tein kasvihuoneen seinustalle kivetyksen tehdäkseni maahan jääneiden mintun juurien elämästä mahdollisimman hankalaa. Tästä lähtien yrttipuutarhani jatkaa elämäänsä ruukuissa. Mukana on edelleen myös yksi minttu, paksussa ruukussa ja tiukan valvonnan alla.
 

Kommentit (1)
  1. Olin kuullut että minttu leviää helposti, mutta en uskonut ennenkuin huomasin sen omassa pihassani. Kasvimaalaatikossa minttu on vallannut tilan kaikilta muilta ja uusia juuriversoja puskee koko ajan esiin, myös laatikon ulkopuolelta! Eli samanlaisia kokemuksia kuin sinulla. Taidan siirtää omat minttuni myös ruukkuun…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *