Karkulainen

On todella outoa olla kaikki päivät poissa kotoa ja yrittää jotenkin tekstiviesteillä pitää omaa ”normaalia” elämää kasassa, samalla kun kaikki ajatukset on elokuvan kuvauksissa. Tallityöntekijäni Emma on todellisen arkeni sankari, joka nyt työkseen elää minun elämääni. Eilen annoin maskituolissa istuessani Emmalle tekstiviestikäskyn siirtää Marttilan kanat pakkasen tieltä sisäkanalaan. Jossain vaiheessa iltaa tuli puhelu. Emma oli saanut kaikki paitsi yhden kanan kiinni ja siirrettyä lämpimään, tämä yksi rontti oli livahtanut kanalan oven raosta pihalle karkuun, eikä sitä näkynyt missään. Rauhoittelin huolestunutta ja harmistunutta Emmaa, että jättää koirat yöksi kiinni ja kanalan oven auki. Eiköhän karkulainen yöllä jostain piilosta kulmille palaa kavereita etsimään. 

Samalla mietin itsekseni, että miksi en etukäteen varoittanut että pistää aina mennessään kanalan oven kunnolla kiinni? Kokemuksesta tiedän että juuri noin siinä saattaa käydä, mutta en vain tajunnut varoittaa. Pakkasyö tulossa, toivottavasti pieni yksinäinen kana pärjää. Jatkoin kuvauksia.

Myöhemmin illalla, yli 2 tuntia Emman virallisen yöajan loppumisen jälkeen tulee liikuttava tekstiviesti ja pimeä ”kanaselfie”, missä tyyppi on napakasti Emman kainalossa. Ja viestissä teksti: Karkuri löytyi!