Joulumacaronit

Kyllä, minä tiedän että Macaronit olivat se muodikas uusi juttu jo vuosia sitten, mutta nämä tällaiset muotivouhotukset rantautuvat Iitin perukoille hitaasti. Kun olimme viime kuussa Lapissa, joulupukin pajan kahvilassa oli todella vaikuttava kokoelma eri macaroneja. (huomatkaa, sinnekin asti olivat trendit jo ylettyneet!) Ostimme jokaiselle yhden ja kaikki pitivät niistä kovasti. Nyt, kun mietin mitä pientä makeaa sitä valmistaisi joulupöytään, jotain sellaista minkä jaksaa syödä kahvin kanssa vaikka vatsa olisi kuinka täynnä lanttulaatikkoa. Päätin kehitellä jouluisen macaron-ohjeen. 

Selailin useita sekä suomalaisia että ulkolaisia ohjeita jotta en mokaisi. Tällä gluteenittomalla pikkuleivonnaisella kun on vähän sellainen maine, että se helposti epäonnistuu. Onneksi muut bloggarit olivat mokailleet jo ennen minua ja hyviä ohjeita ja vinkkejä löytyi riittävästi. Päädyin tekemään Kinuskikissan taikinaohjeen ja jouluiset täytteet sovelsin Kermaruusun ohjeiden pohjalta.

Olin tyytyväinen lopputulokseen, vähän sellaista näpertämistähän tuo on, mutta aika kivaa, eikä yhtään niin vaikeaa kun mitä ajattelin. Voin hyvin kuvitella että näiden jatkokehittelyyn voisi jäädä koukkuun. 

Jouluiset macaronit

125 g mantelijauhetta


3 ½ dl tomusokeria

3  munanvalkuaista

½ tl suolaa


½ dl sokeria


tilkka haluamaasi elintarvikeväriä

Sekoita keskenään mentelijauhe ja tomusokeri. Lisää munanvalkuaisiin suola. Vatkaa munanvalkuaisia vain hieman, niin että seos näyttää saippuavaahdolta. Lisää sitten sokeri ja vatkaa hetki lisää, niin että vaahdosta tulee killtävää mutta ei erityisen kuohkeaa. Siivilöi joukkoon mantelijauho-tomusokeriseos. Jätä isoimmat mantelijauhorakeet siivilän pohjalle. Lisää lopuksi elintarvikeväri. Kaada valmis taikina pursotinpussiin ja pursota siitä pieniä pyöreitä kiekkoja uunipellille. Pistä pelti sivuun ja anna kiekkojen kuivahtaa n. 1/2 h ennen paistamista. Paista 150° (130° kiertoilma) n. 15 min. 

Olisin halunnut laittaa puolukkatäytteeseen tumman suklaan sijaan valkosuklaata, mutta ei minulla mitään valkosuklaata ollut, ja kauppaan oli liian pitkä matka. Jouluaatoksi sitten.

Puolukka-suklaatäyte

1 dl puolukoita

½ dl vispikermaa

1 tl vaniljasokeria

60 g suklaata

1 rkl voita

Rouhi suklaa pieniksi paloiksi. Soseuta puolukat. Kuumenna kermaa kattilassa, lisää pulukkasose. Anna kiehahtaa ja ota sitten pois levyltä. Lisää suklaarouhe, vaniljasokeri ja voi. Sekoita ja anna jäähtyä.

Kun seos on jäähtynyt vatkaa se sähkövatkaimella vaahdoksi. Lusikoi vaahto pursotinpussiin ja pursota se macaronien täytteeksi.

joulusuklaatäyte

½ dl vispikermaa

¾ dl intiaanisokeria (varmasti ½ dl tummaa siirappia ajaa saman asian)

1,5 tl piparkakkumaustetta

50g tummaa suklaata

1 rkl voita

2 rkl maustamatonta tuorejuustoa

Rouhi suklaa pieniksi paloiksi. Kuumenna kermaa kattilassa, lisää intiaanisokeri ja piparkakkumauste. Anna kiehahtaa, ja ota sitten pois levyltä. Lisää suklaarouhe ja voi. Sekoita ja anna jäähtyä. 

Kun seos on jäähtynyt, vatkaa se sähkövatkaimella vaahdoksi. Lisää tuorejuusto napakasti sekoittaen. Lusikoi vaahto pursotinpussiin ja pursota se macaronien täytteeksi.

Kun macaronit ovat valmiit, kannattaa muuten malttaa ainakin muutama tunti ennenkuin maistaa niitä, täytteen pitää saada imeytyä kuoriin. Se sitkeys mitä tämän imeytymisen vuoksi niihin syntyy, on juurikin se tämän leivonnaisen juttu. Lapset eivät malttaneet, ja kommentit olivatkin sitten "ei nää ole niin hyviä kun Lapissa". Nyt illalla kun leivokset ovat jo levänneet, ne ovatkin yhtäkkiä taas suosiossa.

 

Kommentit (6)
  1. Olisiko reseptissä tarkoitus olla ohje myös kuorien valmistukseen pelkän ainesosalistan lisäksi? Ne vinkit valmistukseen tulisivat varmasti tarpeeseen 🙂

  2. Olga Temonen
    16.12.2015, 05:00

    Moi Eeva! Juu, tosiaan, voisihan ne tähänkin kirjoittaa… 🙂 Kiitos!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *