Jos haluan, teen sen. -Eli kesän joka sekunti käytössä!

Kun aina muistaisi tämän. Että elämä on parasta ja aika tuntuu kuluvan hitaammin silloin, kun menee tekee ja kokee niitä asoita mitä haluaa,  ajattelematta liikaa sitä, mikä milloinkin on järkevää. Niin monta kertaa sitä jättää asioita tekemättä vain sen takia, ettei se jostain syystä siinä kohtaa tunnu järkevältä. Selityksiä keksii helposti, liikaa vaivaa, liian vähän aikaa, liian kiire. Aina yhtä viisas ystäväni Anna Perho sanoi kerran, että arvot ovat tekoja ja että arvot näkyvät kalenteristasi. Minä haluan elää niin. Tekemällä ja toteuttamalla, mielummin kun jahkailemalla tai haaveilemalla.

Tämä kesä on ollut sellaisen ajattelun ja siitä seuraavan toiminnan koeaika. Yritän siis tarttua kaikkiin pienikin asioihin entistä positiivisemmin ja innokkaammin. Koska aikaa kotieläinpihan takia on rajallisesti, pienetkin asiat jotka tekevät minut tai läheiseni onnelliseksi, ovat tekemisen arvoisia. Herään aamulla ratsastamaan ja otan välillä jomman kumman tytöistä mukaan. Jos joku haluaa uimaan, sitten mennään. ”Tee Äiti meidän kanssa kärrynpyöriä! -No hitsi vie, edellisistä onkin jo tarpeeksi aikaa.”

En myöskään ole korvaamaton: Kun Farmi on auki ja kesätyöntekijät hyviä, voin ajaa illaksi Nurmijärvelle katsomaan kummipoikaa, koska haluan.

Viime viikonloppuna olimme kolme päivää kotimaan reissulla. Koko perhe körötteli autolla Punkaharjulle Kesämaahan kahdeksi yöksi ja takaisin. Aivan mahtava reissu. Ei mitään ihmeellistä, mutta tarpeeksi aikaa varattuna matkantekoon niin, että voidaan pysähtyä vaikka joka ikisellä bensa-asemalla tai kuppilassa jos siltä tuntuu. Kesämaa on selkeä, ei liian ruuhkainen lomakohde ja kaiken kukkuraksi lomasääkin meni ihan nappiin. Illalla hotellin terassilla heinäsirkkoja kuunnellessa Punkaharju meni minulle ihan Välimeren kohteesta. Se on vaan näköjään säästä ja asenteesta kiinni.

Tänään ajoimme Tuukan kanssa aamulla Poriin jazzeille vain puoleksi päiväksi, koska kutsuttiin ja halusimme mennä. Ja jotta sain olla hetken festarihumussa isosiskojeni kanssa. Nautin jokaisesta sekunnista kunnes oli aika lähteä takaisin kotiin. Sumuinen maantie, maailman paras aviomies ja lapset anopilla odottamassa meitä. Enpä voisi olla onnellisempi.

 

ihmiset hyva-olo
Kommentit (15)
  1. Hei Olga!
    Pidän jutuistasi niin paljon, että tilasin sen sähköpostiini. Lievää hetikaikkimullejee-syndroomaa?
    Tämän viimeisen kohdalla vanhan toimittajan sielua taas raapi, ettei sinulla ilmeisesti ole aikaa lukea tekstiäsi ihan rauhassa ennen sen julkaisemista. Rauhallisella lukemisella varmasti huomaisit kirjoitusvirheet. Tiedän toisaalta ihmisiä, jotka saattavat kirjoittaa “hämähäkki väärinpäin” ja lukea sen “kirkon katto on tervattu”. Jos miltään osin kuulut tuohon ryhmään, voisiko Tuukka tai joku…
    Elämäänne on kiva seurata ja kirjoitat mukavasti. Ehdottomasti ilahduttaen meitäkin, joiden silmiin joka pahuksen kirjoitusvirhe taatusti hyppää.

    1. olga temonen
      21.7.2018, 22:14

      Moi,
      Kiitos palautteesta. Kirjoitusvirheitä tosiaan on nykyään enemmän koska olen käyttänyt tätä blogialustaa nykyään ajansäästösyistä puhelimella ja sen kanssa virheitä tulee jostain syystä huomattavasti enemmän… Olen pahoillani, koitan olla jatkossa tarkempi! 😅😆

    2. Ihmettelijä
      24.7.2018, 16:30

      Hei!
      Ihmeellinen kommentti! En ikinä kommentoi mihinkään blogeihin tai muihin, mutta nyt oli pakko.

      Mitä ihmeen väliä on sillä, onko Olgan tekstissä kirjoitusvirheitä vai ei?! Tärkeämpää varmaan on ihan muut asiat. Jos olet niin niuhottaja ettet kestä kirjoitusvirheitä, niin älä pliis lue tätä blogia ja loukkaa Olgaa ja pilaa muidenkin päivää ikävillä kommenteillasi! Itse olen lukenut tätä blogia vuosikaudet, enkä ole ikinä kiinnittänyt huomiota mihinkään kirjoitusvirheisiin. Luen joka tekstin ja olen niin iloinen siitä, että Olga pitää tällaista blogia. On niin mukava lukea hänen kirjoituksiaan. Olga ei tunnu olevan mikään turhista asioista niuhottaja, vaan nauttii elämästään. Sen huomaa hänen kirjoituksistaan todella.

      Kiitos Olga tästä blogista!! Aivan mahtava elämänasenne sinulla. Jätä omaan arvoonsa tuollaiset nouhottajien valitukset, kateellisuus paistaa läpi tuosta hänen tekstistään.. Minulle tämä Olgan blogi on niin tärkeä, että oikein kiukustuin kun luin tuon ikävän kommentin.

      Mukavaa kesän jatkoa Olga sinulle ja perheellesi!

      1. olga temonen
        31.7.2018, 21:28

        No en minä ottanut sitä henkilökohtaisesti, onhan se totta että kun vauhdilla tekee niin virheitä tulee…. Iso kiitos kuitenkin tsempistä! <3

  2. Hillevi/Maatiaiskanasen Elämää
    21.7.2018, 17:59

    Upean kuuloista kesän viettoa. Tuo sin festarimekko on muuten tosi kaunis, aivan mielettömän ihana!

    1. olga temonen
      21.7.2018, 22:14

      Oi, kiitos! ❤️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *