Jämähtänyt joulu

 

Olen ollut kamalan paljon liikkeellä ja liian vähän kotona. On kyllä ihanaa kun on töitä ja ihanaa kun tapaa kivoja uusia ihmisiä. Mutta kun hakee lapset hoidosta ja tulee autioon kotiin, talo tuntuu kylmältä ja lapset äänekkäiltä. Huomenna olen koko päivän kotona. Kirjoitan, hengaan tallilla ja leivon lasten kanssa pullaa.

Olen jo aiemmin kertonut että ostan joka joulu joulukuuseen vain kaksi uutta koristetta. Tämä siksi, koska haluan että jouluni on jämähtänyt, aina aika samanlainen ja että sitä ei kaikenmaailman väritrendit heilauttele. Minulla on aika monta koristetta mitä olen saanut äidiltä, Tänä jouluna ne tuntuvat erityisen rakkailta. Pidän kyllä kovasti uusista jutuista ja muutoksista mutta joulu on kyllä poikkeus, siinä nautin rutiineista, kaavoista ja siitä että kaikki on samalla lailla kun edellisenäkin vuonna.

Löysin jo ihanat koristeet jostain halpahallista, hypistelin ja päätin että ei nämä ensimmäiset kivat nyt voi olla ne tämän vuoden koristeet, sitä paitsi paketissa oli kolme koristetta. Nyt en kuollaksenikaan muista mikä kauppa se oli. Jatkan etsintöjä.

Kuva on viime vuodelta, maassa ei ole enää lunta, eikä minun puolesta tarvitsekaan. Hilma muuten väitti muutama päivä sitten kiven kovaan Helgalle että nyt on alkanut kevät, koska lumet sulivat. Selitin asian ja tyttö oli huojentunut: Tulee se joulu kuitenkin.

Kommentit (5)
  1. Hei, ja kiitos ihanasta blogista. En ole ennen kommentoinut, vaikka jokaisen postauksesi aina luenkin. 🙂 Ymmärrän niin tuon, mitä sanoit äitisi antamista joulukoristeista… oma rakas isäni kuoli tänä vuonna ja monena jouluna olen saanut häneltä jonkin enkelikoristeen. Jotenkin tuntuu, että ne olivat tarkoitettu juuri näitä tulevia jouluja varten ilman häntä täällä. <3 Minä kyllä kaipaisin lunta tänne eteläiseenkin Suomeen!

  2. Hei, minullakin on tapana ostaa joka joulu uusia joulukoristeita, mutta juuri äitini tekemät ja häneltä saadut ovat erityisen rakkaita. Niistä muistuu lapsuuden joulut. Äidin pois menosta on jo kahdeksan vuotta, mutta joulun aika tuo surun ja kaipauksen, mutta tokikin myös ilon ja riemun . Ostan jokaiselle lapselle yhden, metallisen tai lasisen ja kirjoitan sen pohjaan aina lapsen nimen. Ja lapsella on myös oma iso rasia jossa koristeet on silkkipaperiin käärittynä ja jokainen lapsi saa laittaa kuuseen omat nimikko koristeena. Riemu on joka joulu rajaton kun isommat muistelevat minkä koristeen milloinkin ovat saaneet… Ihanaa joulun odotusta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *