Itkuviikko

Kuvan pötikkä on 1v. Hilma. Tuostakin on jo 6 vuotta. Itku. 

Olen ollut viime aikoina melkoinen itkeskelijä. Ei tarvitse huolestua, näitä tällaisia hetkiä tulee ainakin minulle muutaman kerran vuodessa. Jotenkin siellä pohjalla on kuitenkin joku turvallinen ja hyvä olo, olen itkenyt siis oman elämäni tämän hetken iloja ja suruja, eikä muuten kovin suuriakaan ole tarvinnut niiden olla.

Olen itkenyt tällä viikolla mm. kuunnellessani Lauri Tähkän Sinä olet minun –kappaletta, sitä että pikkusiskoni saa kohta esikoisensa, sitä että hevonen (Woody) puri toista (Elhoa) pahasti ja Elhoon sattui. Olen myös itkenyt väsymystä, sitä että Tuukka sanoi minua tyhmäksi. Itkut ansaitsivat myös se, että Toppe haluaa pitää minua kädestä kiinni autossa koko matkan, entisen sijaistyttömme ”Kirpun” hyvästeleminen tänään taas kahdeksi viikoksi ja sitä, että minulla ei ole enää äitiä. Äitienpäivä ei sitten yhtään helpottanut tätä tunteilua, päinvastoin.

Olen muistellut muutama vuosi sitten kuollutta äitiäni ja vaikka hän ei koskaan kunnolla ehtinyt olla isoäiti minun lapsilleni, häneltä jäi perintönä paljon hyviä elämänohjeita ja ajatuksia. Koen että isältäni opin nopeuden, kaikessa, niin tekemisissä kuin asioiden omassa päässään käsittelemisessä. Opin myös sen, että aikuinen voi olla leikkisä ja kepeä ja silti uskottava. Äidiltä opin ennen kaikkea vastuunkantoa, itsekuria sekä rohkeutta olla omaa mieltä.

Äitini suosi sanontoja ja sutkautuksia, mutta niissä oli aina joku juju. Tässä alla kolme mielestäni parasta äidin sanontaa, joissa molemmissa näkyi sekä äidin viisaus, että huumorintaju.

  1. Jos on aina kaunis, ei ole koskaan kaunis. Eli jos on viimeisen päälle laittautunut ja meikattu joka ikinen päivä, homma kärsii inflaation muiden silmissä. Tätä on hyvä hokea pikaisella kauppareissulla verkkareissa ja naama pihatöiden punoittamana.

 

  1. P**kalla ei ole hampaita. Meillä oli lapsuudenkodissa myöskin eläimiä, ja tästä Äiti muistutti aina kun siivosimme kissan jätöksiä jostain sängyn alta. Ihan loistava konkreettinen oivallus, jota tulee itsekseen mietittyä lantahommissa yllättävänkin usein.

 

  1. Köyhän kannattaa ostaa kallista. Eli jos rahaa ei ole paljon, kannattaa ostaa harvoin, mutta kestävää laatua.

Hyvää äitienpäivää Äiti, kovasti on ikävä. ( Ja arvatkaa itkenkö taas? )

Kommentit (6)
  1. kuuleppa olga
    oletko levännyt tarpeeksi ei jaksa jos ei välillä lepää/nukkua tarpeeksi. ei ne työt siitä mihinkään katoa vaikka välillä vähän ottaa ns. lunkimmin.
    kokemuksesta oppinut.

  2. Olga-hyvä kuinka kauniin kirjoituksen olitkaan laatinut äidistäsi.Täytyi lukea moneen kertaan ja miettiä.Viisaita ajatuksia – tunteella ! Kiitos niistä.
    Ja nämä kaksi kuvaa,jotka postauksessasi oli olivat aivan iki-ihania.
    Kuvat ja ihanat muistot,ohjeet,opasteet,neuvot jne ne ne kantavat meitä eteenpäin elämän varsitiellä ! Eikö vain ?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *