Hilma ja terveellinen synttärikakku

Pakko palata vielä tämän viikon juhlahumuun. Paitsi Torsti, myös Hilma juhli tällä viikolla synttäreitään. Hilma, pieni persoonallinen hassuttelijamme on nyt kuusi vuotta. Hilmalta löytyi syksyllä hampaasta reikä, ja tämä mietitytti kovasti tyttöä. Hän kyllä syö karkkipäivänä karkkia, mutta suhtautuu sokerin syöntiin nykyään kovin kriittisesti. Hänellä olikin toive, että minä voisin tehdä hänelle syntymäpäiväkakun pelkistä kasviksista ja hedelmistä. Näin tehtiin,  ja sankari oli kakustaan todella innoissaan. Toki synttäreillä oli kakkua ja kaikkea muutakin makeaa tarjolla, koska oli Torstinkin juhlapäivä, mutta Hilman kakku oli vieraiden keskuudessa yllättävänkin suosittu.

Hilma, joka keskimmäisenä lapsena on ollut aina se sopuisin tyyppi sisaruskaartissa, on nyt lähiaikoina alkanut vaatimaan itselleen enemmän oikeuksia, huomiota, kaikkea. Sisarusten kanssa opetellaan kuitenkin elämän perusasioita, ja on hyvä että jokainen löytää paikkansa ja myös osaa vaatia sitä itselleen. Enää ei Hilmalle käy ihan kaikki ja sen kuulee naapuriin saakka.

Kun Hilma syntyi, olimme ajatelleet että jos sieltä tulee tyttö, hänen nimekseen tulee Rauha. Se paksutukkainen pieni patukka mikä meidän perheeseen sitten ilmestyi, ei kyllä ollut meille Rauha. Tämä voimapakkaus tarvitsi vahvemman nimen, siksi hänestä tuli Hilma. Hilma on nyt taas nimensä veroinen. Tämä uusi 6-vuotias Hilma, joka on perheen koomikko, huomaa aina muut, auttaa ja on kiltti, mutta ei enää liian kiltti, on aivan mahtava tyyppi.  

Kommentit (5)
  1. Hilma meilläkin
    6.3.2016, 17:22

    Onnittelut sankareille!
    Ompas hupaisaa, sillä meillä oli myös Rauha nimi tyttärellemme mutta koska vauvasta näki sen vahvan persoonan, nimi vaihtui. Yhtenä nimenä hänelläkin Hilma 🙂

  2. No, voihan jukra,että on upea kakku! Ja ennenkaikkea upea, 6-vuotias pikkulady. Teillä on sitten ollut oikein Hilmanpäivät ja myös Torstinpäivät ! Onnea molemmille !

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *