Hevosten keväthuoltoa

Kevään kunniaksi tänään oli aika raspata hevosten hampaita. 

Osalta hevosistamme raspataan hampaiden piikit vain kerran, toisilta kaksi kertaa vuodessa. Elho kuuluu tähän jälkimmäiseen ryhmään, joka kerta on purukalustossa ollut korjattavaa. Elho suhtautuu metalliseen suun aukaisijaan sen verran varauksella että tamma pitää rauhoittaa toimenpiteen ajaksi. Mitään suurta tainnutusta ei tarvita, mutta sen verran että suurimmat höyryt jää pois. Elhon lisäksi myös Tuukan heppa Mysti tarvitsee rauhotuksen, sen verran kuumakalle on sekin, mutta muut tallin asukit ovat suostuneet hammaslääkärin käsittelyyn ilman kemikaaleja… Lisäksi hevoset saavat keväisin matokuurin. Olen antanut kuurin kaikille, koska koko lauma viettää päivät samassa tarhassa.
Pääsiäismaanantain estekisat meni kivasti, 70cm luokka meni puhtaasti 80cm luokassa tuli viimeisellä esteellä yksi pudotus. Oli erikoiskapea este ja pöhkön ratsastajan jalkaterä osui pystytolppaan… Mutta koska kevään kelit eivät ole suoneet juurikaan mahdollisuuksia kotona esteiden hyppimiseen ja edelliset viikon ovat kuluneet maastossa kaahottaen, olin ainakin hevoseeni erittäin tyytyväinen!
Kun kävin katsomassa muiden suorituksia maneesissa ja palasin Elhon luokse lämmittelypaikalle, missä ystäväni Tessa talutteli sitä, ei hevostani ollut kovinkaan vaikeaa löytää: -Kuljetuksesta saatu hiki oli kihartanut sen muutenkin huomaiotaherättävän pitkän karvan koomiseksi kiharaksi. Pieni karvainen pitkätukka kiiltävien kilparatsujen seassa. Hyvä me!

Kommentit (1)
  1. Kävittekö korian kisoissa osallistumassa?Itsellä oli tarkoitus tulla ihan vaan katsomaan,mutta jäi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *