Heppa kotia vailla

Ruokakirjani kuvaukset ovat yhtä puolikasta päivää vaille ohitse. Kirjaprojektin ja Olgan kotona –ohjelman jälkeen olen kieltämättä korvia myöten täynnä reseptejä, koekokkailuja ja kuvausjärjestelyjä, vähäksi aikaa. Kun päivät venyvät, välipäivät menevät yhä vaan kokkaillessa seuraavia kuvauksia varten ja sitten taas kokataan, alkaa jossain vaiheessa kaivata jotain ihan muuta tekemistä. Nyt kuitenkin tulevaa kirjaa varten alkaa kaikki olla kasassa, olo on helpottunut ja odotan syksyä ja rauhallisempaa mahan kasvattelukautta innolla. Koen olevani joka tapauksessa todella etuoikeutettu kun saan tehdä innoittavia töitä kotona ja silti elää täysipainoista perhe-elämää. Kirja julkaistaan (viimeinkin!) ensi keväänä.

Olen päättänyt myydä vuosi sitten ostamani 4-vuotiaan suomenhevostamman Koto-Ohjuksen. Kun Tuukka osti minulle viime äitienpäivänä ihanan Woodyn Elhon rinnalle, oli selvää ettei minulla ole aikaa kolmelle hevoselle.

Muutenkin olin ostanut Koto-Ohjuksen projektiksi, omaksi tekemiseksi, jotta oppisin lisää nuorten hevosten ratsastamisesta. Ja tämän paikan heppa täytti hienosti: nyt säikystä kakarasta on kehittynyt miellyttävä ratsuhevosen alku, jolle povaan oikean omistajan löytyessä hienoa uraa vaikka mihin.
Hevosta on kuitenkin ollut vaikea myydä. Ilmoitus netissä on poikinut vain muutamia kyselyitä, eikä kukaan ole käynyt sitä edes katsomassa. En uskalla laskea hintaa enää enempää ettei se joudu ”ostin kun halvalla sain” -kotiin. Haluan, että tämän hevosen hankintapäätös on harkittu. Hinnalla ei ole väliä, ihan oikeasti. Pitäisikö järjestää kilpailu? Myydään hevonen puoli-ilmaiseksi parhaiten perustelevalle tosihevosystävää hakevalle?

Kommentit (5)
  1. Anna Tujulin
    27.8.2012, 19:35

    Moikka! Olisiko sulla lisää tietoa, kuvia tai videoita? Sähköpostini on anna.tujulin@yrkesakademin.fi t.Anna

  2. Muakin kiinnostaisi kuulla lisää tuosta Kohjosta jossei ole jo vaihtanut omistajaa =)
    Laittaisitko postia sari_rikman(at)hotmail.com
    -s

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *