Hankaluuksia

Minun rakas autoni otti ja hajosi oikein isommin keskelle tietä. Tietenkin satoi ja tuuli oikein reippaasti, olin yksin jossain Orimattilan ja Iitin välissä. Kävelin lähimpään taloon kysymään osoitetta, talon tupa oli täynnä remonttimiehiä ja minulle tarjottiin kahvia. Palasin kylmenevään autoon odottamaan hinausautoa ja siinä tienposkessa ehti ajatella kaikenlaista, esimerkiksi sitä, miten riippuvainen täällä maalla on autosta.
Ja miten riippuvainen minä olen muista ihmisistä. Tuukka oli Helsingissä, Minun isäni oli Helsingissä, Anoppi lasten kanssa, kaverit töissä tai muissa puuhissaan, olin yksin liikkeellä ja sillä hetkellä yksin koko maailmassa.
Ja sitten alkoi sähellys siitä miten arki luonnistuu kun minulla ei olekaan autoa. Edessä oli renkaiden vaihtoa, lastenistuimien asentelua, huolta rahasta ja yleistä kiukuttelua.
Nyt minulla on laina-auto millä pääsen eteenpäin ja asiat pikkuhiljaa lähes ennallaan. Silti huono-onnisuus ja huono tuuli jatkui vielä pitkään. Meillä on monipuolinen ja kiireinen elämä mikä toimii, mutta kun joku palanen siitä jumittaa keskelle sateista peltomaisemaa, sen kokonaisuuden uudelleen kasaaminen on kieltämättä haasteellista. Kävin eilen illalla kurkkaamassa blogiani ja minua nauratti kivat ruokakuvat ja söpö tunnelma. Aina ei itsekään saa ihan tuosta tunnelmasta kiinni, mutta se kuuluu elämääni.
 

Kommentit (4)
  1. kainuun nyyti
    26.11.2011, 17:51

    ymmärrän oikeinhyvin hankalujutesi auton hajoamisestasi .näillä leveysasteilla asuessa.on tosi mukava lukea näitä sinun blokeja ,hyvää joulunodotusta

  2. Näin sitä nykyihmiset ovat kasvaneet kiinni nopeaan elämänrytmiin, johon kuuluvat myös elämää huomattavasti helpottavat asiat, kuten auto ja kännykkä. Itsekin asun maaseudulla ja jos jäisin autolla tien poskeen, eikä olisi kännykkää, kyllä sormi menisi äkkiä suuhun….
    Löysin muuten vasta tänään blogisi ja piti lukea se heti alusta loppuun asti. Pidän tyylistäsi todella paljon ja olin innoissani kun huomasin blogin täältä sivuilta. Jatka samaan malliin!!! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *