Flunssa tuli kylään

Syksy ja nuha kuuluvat mystisellä tavalla yhteen ja nyt se nuhakin tuli meille. Isommat tytöt eivät siitä juuri piittaa, heti kun äiti ei huomaa räkä pyyhitään hihaan ja jatketaan leikkejä. Hilma sentään on ollut aidosti ihmeissään mitä ihmettä tapahtuu ja juoksee toistuvasti näyttämään minulle valuvaa nenäänsä. Ja nyt myös minä liityin räkäroope-ryhmään ja oikein huvittaa kun koko perhe tuhisee ja aivastelee. Lääkkeitä olen koittanut käyttää mahdollisimman vähän. Niinpä olen antanut lapsille Echinaforcea mehun seassa sekä kamomillateetä johon laitan sekaan hunajaa ja tuoretta inkivääriä. Annan myös homeopaattista Pulsatillaa, mutta tärkein kaikista nuhan helpottajista on eucalyptusöljy, josta sain vinkin ystävältäni kun Helga oli vielä vauva. Eteerisiä öljyjä myydään vähän joka kadunkulmassa. Etenkin lapsiperheellisten kannattaa hankkia sellainen pieni eucalyptusöljypullo ja tiputtaa siitä muutama tippa illalla lapsen tyynyn kulmaan. Eucalyptus pitää hengitystiet auki ja lapsi nukkuu nuhasta huolimatta käsittämättömän hyvin.

Kun on kipeänä, oman kodin yhtäkkiä kamalan kotoisana. Sohva houkuttelee enemmän kuin normaalisti ja tekee mieli fiilistellä; sytyttää kynttilöitä, keittää teetä ja laittaa uuneihin tulet. Keitin eilen ison kattilallisen soppaa ja sitä syödään nyt seuraavat pari päivää. Sitten vain tyttöjen kanssa ollaan, luetaan kirjoja, katsotaan videoita ja käydään ulkona vain kun on pakko.
 

Kommentit (4)
  1. Heips!
    Muistelin tässä että eikös eucalyptys (ja menthol) katkaise homeopaattisten vaikutuksen? Meinaan jos ei meinaa kohtuudella toeta, niin tuossa vois olla syy. Itse aikoinaan käytin laventelia jokapaikkaan eli myös juuri tyynyn kulmaan ja nenän aukaisuun ;b

  2. Suurperheen äiti
    15.10.2011, 14:43

    Meidänkin perheessä suositaan homeopaattisia lääkkeitä ja piparminttuöljy on ollut tosi tehokasta tukkosen olon helpottamiseksi. Meidän vyöhyketerapeutti suositteli sitä laitettavan esim. pieneen vesitilkkaan ja kuppi yöpöydälle. Olen myös laittanut muutaman tipan sideharsovaippaan ja tyynyn vierelle. Meidän perheessä on toistaiseksi vältytty syysflunssalta, kun aloitin jo hyvissä ajoin lysiinitankkauksen meidän perheenjäsenille. Sen pitäisi estää tautien puhkeamisen. Voimia Olga sinulle, jotta jaksat hoitaa pieniä potilaitasi ja saat itsesikin kuntoon:) Kiitos kun jaksat kirjoitella kuulumisia kipeänäkin:) Kirjoituksesi piristää aina päivääni olkoot aihe mikä vaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *