Erilaista elämää

 Jalkapuolen elämä on erilaista. Olen tehnyt erikoisia pieniä huomioita siitä, miten huonompi liikkuvuus muuttaa elämää. Voin esimerkiksi käyttää valkoisia vaatteita useamman tunnin ajan ja ne ovat edelleen ihmeellisen puhtaita.
Keppien kanssa kulku on hankalaa ennen kaikkea siksi, etten voi kantaa juuri mitään paikasta toiseen. Haaveilen salaa rollaattorista, siihen etukoriin kun saisi laitettua vaikka mitä kätevää. En tosin kehtaa hakea rollaattoria apuvälinelainoomosta, joten olen alkanut käyttää välillä vain yhtä kävelysauvaa, jolloin toinen käsi jää vapaaksi kantamiseen. Raskaampaa, mutta tehokkaampaa. Lattioiden pesu onnistuu aika kivasti kontaten, Lapset osaavat todellakin kävellä joka paikkaan ihan itse koska minä en yksinkertaisesti vain voi kantaa heitä (tosin iskän reppuselkä-kanto on kovassa huudossa nyt) ja olen myös alkanut arvostaa kodin joka ikistä pöytätasoa, niitä pitkin kun pääsee kulkemaan ilman sauvojakin.

Olen myös ajatellut kunnioituksella liikuntarajoitteisia ihmisiä. Kuinka raskasta onkaan pyytää kokoajan apua! Näen kasvoilla vilahtavan väsyneen ilmeen ja silti en jaksa joka kerta selittää “kantaisin itse, mutta…”. Pyydän taas ja aina vain, koska on pakko. Lasken päiviä: enää kaksi viikkoa niin saan kannettua itse vedet kasvihuoneeseen.

Nyt tiedän myös, että hevosia voi taluttaa kävelysauvojen kanssa, automaattivaihteista autoa voi ajaa todella vain yhdellä jalalla, mönkijällä pääsee vaikka mihin (koska vaihteisto on terveen jalan puolella) ja minulla on maailman ahkerin ja kiltein aviomies, sitkein anoppi ja mahtavia ystäviä.