![\"\"](\"https:\/\/i0.wp.com\/a-lehdet-blogs.s3.amazonaws.com\/uploads\/sites\/29\/kuva_9_0.jpg?fit=640%2C480&ssl=1\")
<\/p>\n <\/p>\n
Otin t\u00e4m\u00e4n kuvan lokauussa 2008. Esikoiseni Helga on kuvan ottamishetkell\u00f6 3kk ik\u00e4inen ja el\u00e4m\u00e4 on vastasyntyneen kanssa ihanaa. Nyt yli 7 vuoden j\u00e4lkeen perhe on kasvanut ja el\u00e4m\u00e4 on edelleen ihanaa, monella tapaa viel\u00e4kin parempaa kuin tuolloin. Min\u00e4 aina jauhan samasta aiheesta, mutta lasten kasvaminen on jotenkin my\u00f6s ahdistavaa. Samalla kun iloitsee siit\u00e4 ettei tarvitse en\u00e4\u00e4 vaihtaa vaippoja, sit\u00e4 kokoajan suurin piirtein kuulee, miten nopeasti kello tikitt\u00e4\u00e4 eteenp\u00e4in, eik\u00e4 sit\u00e4 vain meinaa kest\u00e4\u00e4. Rakastan t\u00e4t\u00e4 hetke\u00e4 nyt, rakastan varmasti sit\u00e4 tulevaa hetke\u00e4 viidenkin vuoden kuluttua, mutta silti, on pakko my\u00f6nt\u00e4\u00e4 ett\u00e4 el\u00e4m\u00e4st\u00e4 on lasten my\u00f6t\u00e4 tullut kaihoisampaa. Kaikki ymp\u00e4rill\u00e4 hokevat, ett\u00e4 nauti nyt kun lapset ovat viel\u00e4 pieni\u00e4. Kiitos vain, tied\u00e4n tied\u00e4n, ja se juuri ahdistaa, koska aika kuluu niin nopeasti. Teen todella kaikkeni, ett\u00e4 nauttisimme t\u00e4st\u00e4 hyv\u00e4st\u00e4 ajasta, min\u00e4 ja koko perhe. Ja ett\u00e4 muistaisimme mahdollisimman paljon t\u00e4st\u00e4 ajasta, kun lapset olivat pieni\u00e4, j\u00e4lkik\u00e4teen.<\/p>\n
”Oot s\u00e4 \u00e4iti koskaan py\u00f6rtynyt?” Tyt\u00f6t tenttasivat minua eilen ruokap\u00f6yd\u00e4ss\u00e4. Kerroin etten ollut. ”Olethan! Silloin kun sait pienen\u00e4 s\u00e4hk\u00f6iskun pistorasiasta!”. Kerroin etten muista py\u00f6rryink\u00f6, koska olin silloin niin pieni, vain kolmivuotias. Kerroin my\u00f6s, etten ole ihan varma onko muistikuvani tapauksesta ihan oikea muistikuva, vai mieless\u00e4ni muodostunut muistikuva kertomuksesta joka minulle on tapauksesta j\u00e4lkeenp\u00e4in kerrottu. Pohdimme vieress\u00e4 soppaansa sy\u00f6v\u00e4\u00e4 Torstia, ett\u00e4 muistaako Toppe muutaman vuoden p\u00e4\u00e4st\u00e4 mit\u00e4\u00e4n n\u00e4ist\u00e4 ajoista? Torsti vakuutti ett\u00e4 kyll\u00e4 h\u00e4n muistaa. Taas syd\u00e4meni muljahti. Miten t\u00e4m\u00e4 aika on minulle niin t\u00e4rke\u00e4 ja rakas, ja toisaalta Torsti ei edes v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4tt\u00e4 muista n\u00e4it\u00e4 hetki\u00e4 my\u00f6hemmin? Rakastan h\u00e4nt\u00e4 tavallaan niin kuin varastoon. Sielt\u00e4 varastosta h\u00e4n sitten ammentaa toki kiintymyssuhteensa minuun v\u00e4h\u00e4n isompana, mutta n\u00e4m\u00e4 ajat joita min\u00e4 olen oikein aktiivisesti yritt\u00e4nyt muistaa, ei Torsti suurimmalta osin edes voi muistaa. Ja miksi se asioiden muistaminen edes on niin t\u00e4rke\u00e4\u00e4? Ja mik\u00e4 t\u00e4rkeint\u00e4: Miksi minun pit\u00e4\u00e4 olla koko ajan niin \u00e4rsytt\u00e4v\u00e4n tietoinen ajan kulumisesta?<\/p>\n
Mutta kyll\u00e4, t\u00e4m\u00e4 aika on hyv\u00e4\u00e4 nyt ja t\u00e4ss\u00e4. Tyt\u00f6t 6v. ja 8v. ovat reippaita, mutta silti viel\u00e4 ihan pieni\u00e4. Torsti her\u00e4tt\u00e4\u00e4 meid\u00e4t muutaman kerran viikossa \u00f6isin kun pienet paljaat jalat l\u00e4psyttelev\u00e4t meid\u00e4n makuuhuoneeseemme ja poika tulee meid\u00e4n viereen nukkumaan. On hienoa olla n\u00e4iden pienten tyyppien el\u00e4m\u00e4n keskipisteen\u00e4 ja sen ihanuuden v\u00e4liaikaisuus on haikeaa. Siksi joudun jatkuvasti ty\u00f6nt\u00e4m\u00e4\u00e4n haikeuden taka-alalle ja keskittym\u00e4\u00e4n siihen mit\u00e4 nyt on. Siihen, millainen lego-ukko Torstilta on kadoksissa tai miksi tyt\u00f6t kinastelevat siit\u00e4 kumpi kattaa ruokap\u00f6yt\u00e4\u00e4n lautaset ja kumpi lasit. ( Lasit ovat ep\u00e4suosiossa koska ”kaappi on niin korkealla”.) Parhaiten haikeus unohtuu, kun pieni kolmevuotias Toppe kampeaa syliin ja sanoo: ”\u00c4iti, m\u00e4 tartten nyt kunnon rutistuksen.”<\/p>\n
<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Otin t\u00e4m\u00e4n kuvan lokauussa 2008. Esikoiseni Helga on kuvan ottamishetkell\u00f6 3kk ik\u00e4inen…<\/p>\n","protected":false},"author":35,"featured_media":2391,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[1],"tags":[35],"acf":[],"platta":{"numLikes":0,"numComments":8,"category":null,"themes":[],"commercial_partner":null,"thumbnail":"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/29\/kuva_9_0.jpg","blog_id":29},"jetpack_featured_media_url":"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/29\/kuva_9_0.jpg","_links":{"self":[{"href":"https:\/\/blogit.meillakotona.fi\/olgankotona\/api\/wp\/v2\/posts\/488"}],"collection":[{"href":"https:\/\/blogit.meillakotona.fi\/olgankotona\/api\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/blogit.meillakotona.fi\/olgankotona\/api\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.meillakotona.fi\/olgankotona\/api\/wp\/v2\/users\/35"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.meillakotona.fi\/olgankotona\/api\/wp\/v2\/comments?post=488"}],"version-history":[{"count":1,"href":"https:\/\/blogit.meillakotona.fi\/olgankotona\/api\/wp\/v2\/posts\/488\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":2392,"href":"https:\/\/blogit.meillakotona.fi\/olgankotona\/api\/wp\/v2\/posts\/488\/revisions\/2392"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.meillakotona.fi\/olgankotona\/api\/wp\/v2\/media\/2391"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/blogit.meillakotona.fi\/olgankotona\/api\/wp\/v2\/media?parent=488"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.meillakotona.fi\/olgankotona\/api\/wp\/v2\/categories?post=488"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.meillakotona.fi\/olgankotona\/api\/wp\/v2\/tags?post=488"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}