Äiti mä osaan viheltää!

 

Viisivuotias Helga on oppinut viheltämään. Tekniikassa on vielä hiomista, mutta hyvissä olosuhteissa hän on todistettavasti onnistunut päästämään suustaan ulos aitoja vihellysääniä. Olemme tästä kaikki kovin iloisia, koska ne loputtoman pitkät vihellystreenit kuormittivat jo meitä kaikkia. Ei muuten ole yksinkertaista selittää pikku hiljaa turhautuvalle lapselle, miten vihelletään. Hilma on ratkaissut asian niin, että hän pistää kaksi sormea huulille ja kiljuu kimeästi. Sekös ärsyttää Helgaa, hän on kuitenkin opetellut oikeasti viheltämään.

 “Äiti mä osaan nyt viheltää ja ajaa pyörällä, mitä uutta mä voisin seuraavaksi opetella?”

“No sitten kun sä menet kouluun, olisi hyvä osata sitoa kengännauhat..?“ 

“Ai käytetäänkö koulussa sellaisia kenkiä?”

Helga on tyttöporukan iso tyttö ja esikoisena kova päättämään asioita muiden puolesta. Hilma on tuonut temperamentillaan haasteita Helgan neuvottelutaitoihin, hyvä niin. Helga on Hilmaa ujompi, järjestelmällisempi ja harkitsevampi ja hän piirtää aina. Kun tytöistä toinen on räiskyvä tahtonainen, pelleilijä ja taikuri ja toinen enempi herkkis, on vaikea kasvattaa samoilla säännöillä. Siinä kohtaa missä Hilma pitää kantaa pihalle rauhoittumaan, Helgalle usein riittää, kun vain varovasti kyseenalaistaa asian.

Vaikka Helga onkin vieraille ujo, niin arjessa hän on kuitenkin reipas ja toimelias. Hän hoitaa Torstia ja kantaa vastuuta koko porukasta, enemmän kuin tarpeeksi. Samalla hän on kuitenkin ihan pieni tyttö, joka kiipeää syliin ja pelkää pimeää.

“Äiti tuleeko meille vielä uusia vauvoja?”

“Ei meille enää taida tulla, niin me on Iskän kanssa puhuttu.”

“Hyvä.”

“Ai miksi se on susta hyvä?”

“Mä en haluais että sä olisit taas yötä siellä sairaalassa.”

Kommentit (8)
  1. Ihanaa tuo lapsen logiikka tuossa vauva-asiassa. Sairaala on vähän pelottava paikka ja äiti joutuisi olemaan siellä monta yötä 🙂
    Tuo lasten persoonallisuuden huomioiminen onkin monesti hankala asia, johon meillä ainakin isommat lapset joskus puuttuvat. Huomauttavat, jos minä äitinä reagoin eri tavalla toisen lapsen tekemiseen juuri tuon persoonallisuuden takia.

  2. jaana / kauniinkarumaailma
    4.4.2014, 19:55

    Oi että meillä on eskarilainen ihan samanlainen! Huolehtii muista, ärsyyntyy pikkusiskojen näsäviisaudesta ja kotona niin reipas tyttö on muualla yllättävän arka. Pikkusiskot on sitten räiskyvämpiä 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *