Olgan kotona
Olgan kotona

Vuosi: 2017

Hyvää Joulua!

Meillä on ollut suorastaan kiireetön jouluaatto. Rikomme nimittäin tänä jouluna perinteitä niinkin rajusti, että haimme kuusen jo eilen. Eli se savotta oli valmis jo tänään, joten nyt jäi aikaa kaikelle muulle enemmän. Nyt on kaikki…

  • 0

Piparkakkumaasturi

Tänään oli taas virallisesti se päivä vuodesta, kun minä poltan sormenpääni sulalla sokerilla. Teen piparkakkutalot aina itse tehdystä piparitaikinasta ( vaikka kuulemma kaupan taikinasta olisi helpompi koska se ei juurikaan leviä uunissa ) mutta silti,…

  • 0

Joululahjaperinne Torstin malliin

Anteeksi lukijat että kirjoittamiseni kanssa on ollut kovin hiljaista, edelleen aika on mennyt elokuvan kuvauksissa. Kolme kuvauspäivää Valmentaja-elokuvasta jäljellä, ja sitten saatte lukea täältä minun joulufiilistelyjäni kyllästymiseen asti. Jos ihmettelette blogin uutta ulkoasua niin se…

  • 0

Kestolakkaa vai ei?

En ole montakaan kertaa kirjoittanut tänne mitään ulkonäköön tai kauneudenhoitoon liittyvistä asioista, koska ne eivät kuulu varsinaisiin kiinnostuksen kohteisiini. Käytän sellaisia tuotteita mitkä olen kokenut toimivaksi, enkä juurikaan ostele uutuustuotteita tai hurahda uusiin juttuihin. Käyn…

  • 1

Täytetyt punajuuret

Kaupallinen yhteistyö: Arla apetina Tähän yhteistyöhön oli helppo lupautua mukaan, sillä pidan todella paljon paitsi Apetina-juustojen mausta, myös pehmeästä rakenteesta.  Esimerkiksi Apetinan Classic palajuustoa meillä on lähes aina jääkaapissa.  Lupasin kehitellä uuden reseptin, jossa käytän…

  • 0

Mahdoton idea: Olgan Farmi

Kun kerroin ideastani aika tarkalleen kaksi vuotta sitten, Tuukka puisteli päätään huolestuneena. Halusin perustaa meille kotieläinpihan. Tuukka ei kuitenkaan kieltänyt, vaan antoi minun touhuta. Selvitin laina- ja eri hankkeiden avustusvaihtoehtoja ja turhauduin. Olin säästänyt ja…

  • 12

Riitaa ja rakkautta

Meillä on juuri saatu päätökseen parisuhteen huoltoviikot. Ja että mitenkäs sitä huollettiin? No ihan perinteisesti riitelemällä kunnolla.  Meidän parisuhdearkemme rullaa hyvinkin säännöllisellä syklillä. Pitkään menee tosi hyvin, perusarkea, kaikki sujuu ja mukavaa on. Sitten tasaisuus…

  • 10

Tee itse jouluksi: Havukranssi

Huomenna on marraskuu, joten uskallan aloittaa joulun odotuksen täälläkin. Minulla tuppaa aina menemään nämä jouluvalmistelut niin, että kirjoitan tänne joulujuttuja vasta vähän liian myöhään, eli ihan jouluna. Eli jos joku haluaa niistä hakea jotain vinkkejä…

  • 4

Hyvästit Woodylle

Tapasin jokin aika sitten naisen, joka toivoi että kirjoittaisin tänne  “eläinmäärän päivityspostausta”. Hän ei kuulemma oikein lukemansa perusteella hahmottanut ketä kaikkia meidän tallissa ja navetassa oikein asustaa. Lupasin yrittää, ainakin vähitellen pitää teitä ajan tasalla….

  • 1

Macaroneja, myös ilman kananmunaa!

Purkkisäilötyjen kikherneiden ja papujen säilykeliemen käyttö kananmunan korvaajana marengissa on minulle varsin uusi juttu. Tämä papujen prkkiliemi, eli hienommalta nimeltään aquafaba toimii uskomattoman samalla lailla kuin kananmunan valkuainen. Olen käyttänyt sekä valkoisten papujen- että kikherneiden…

  • 2