Blogit
muotoseikka\

TERASSIUNELMIA JA TODELLISUUTTA

Oi, voi ja voivoi.
Terassille paistelee ujo kevätaurinko, mutta jotain puuttuu.
Jokin aika sitten mies otti sen puheeksi – verbalisoi epäkohdan.
Terassilla on yksi nojatuoli, joka oli edellisessä kodissamme olohuoneessa.
Siis yksi. Ei kahta. Kumpi meistä saa köllöttää kesällä nojatuolissa?
Houston, meillä on ongelma.
Myönnän, että olin miettinyt asiaa itsekin, mutta
koska meillä ei ollut tarkoitus tehdä enää enempää hankintoja
uuteen kotiin, jonne olemme jo hankkineet yhtä sun toista, ja
jonne on hankintalistalla vielä useampia juttuja, en
halunnut olla se, joka ottaa asian puheeksi. Nyt se on
kuitenkin tunnustettu: kaksi ihmistä tarvitsee kaksi istuinta.
On siis hankittava terassille uudet nojatuolit.
(Vasemmalta oikealle, ylhäältä alas)
No siitähän minä jo innostuin. ”Tahdon Hayn Hee-tuolit! Jooko?”
Hinnan tultua puheeksi päätös oli kuitenkin ilmeinen.
Ei meillä ole olemassa useiden satojen terassituolibudjettia.
On siis ostettava halvemmat. Oikeastaan ihan reilusti halvemmat.
Aina saa kuitenkin unelmoida, siksi olen kerännyt ylle
niitä hieman hintavampia vaihtoehtoja, jotka sopisivat
t ä y d e l l i s e s t i meidän terassillemme.
Toinen toistaan kauniimpia. Mukana Diamond-klassikko
sekä uutuus Breeze.
No, sitten todellisuuteen. (Mööh.)
Suomalaiset huonekalukaupat myyvät
huonosti tyylikkäitä ja moderneja terassikalusteita.
Ainoat kiinnostavat löysin Ikeasta.
Olemma harkinneet Garpen-sarjan kulmaosaa ja sille
kaveriksi käsinojatonta osaa. Niistä saa vierekkäin aseteltuna
kulmadivaanin, jossa on kiva loikoilla yksin, ja
erikseen vedettynä niistä riittää nojatuoliksi molemmille.
Lisäksi ostaisimme tietysti istuin- ja selkänojatyynyt.
Mitkä nojatuolit sinä valitsisit terassille?
Kuvat: Ikea, H&M, Finnish design Shop

 
Making decisions on which furniture our terrace needs
is hard. On the highest picture you can see the items I
DREAM of. And reality below that.
 
I really love Hee chairs by Hay.
Also Bertoia’s Diamond is my all time favourite.
I also found this new Breeze chair that really caught my eye.
 
But the prices don’t fit our budget right now. So we had to
find something more affordable.
I’ve been searching and searching but nothing stylish has come up.
I think we’re about to settle with these Ikea chairs with black
cushions. They’ll make a nice divan together but you can also
separate them into two chairs.
 
Which chairs would you choose for your terrace?
 
Seuraa / Follow
BLOGLOVIN / PINTERESTIFACEBOOK / TWITTER

Kommentit (13)

  1. Nyt saa kesä tulla / Welcome summer – Meillä Kotona -blogit

    […] nojatuoleilla on otettu aurinkoa. Aivan mahtavaa. Tuskailin terassin tuolivalintaa taannoin täällä (klik!). Päädyimme Ikean Garpen-divaaniin, mutta kun pääsimme vihdoin käymään kyseisessä […]

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *