muotoseikka\
muotoseikka\

Avainsana: kids

LASTENHUONEEN PIKAREMONTTI – TILAA VALOLLE JA LEIKILLE

Uuden kodin suurin ja kiireellisin remonttirupeama oli pojan huoneen pikaremppa. Muutimme perjantaina, ja pojan oli määrä saapua hoidosta kotiin sunnuntai-iltana, jolloin myös hänen huoneensa tuli olla valmiina odottamassa. Huoneessa oli melko paljon hommia, sillä sieltä…

  • 1

LASTENHUONEEN SULOINEN ELÄINKALUSTO

Kaupallinen yhteistyö: Jollyroom

Kun taaperomme leikit alkavat hurjaa vauhtia monipuolistua, tuli aika hankkia pojan huoneeseen pöytäryhmä. Nappula nauttii jo värikynillä sotkemisesta piirtelemisestä, palapelien rakentamisesta sekä palikkaleikeistä, joita voi nyt harrastaa myös pöydän ääressä istuen. Tämä ylisöpö pöytäryhmä on…

  • 2

3 IDEAA LELUSÄILYTYKSEEN, OSA 1

Arvelisin, että jokainen lapsiperhe painii loputtoman lelukaaoksen kanssa. Lelut tuntuvat valtaavan koko asunnon, ja vaikka pyrkisi hankkimaan lapselle vain kohtuullisen määrän leluja, niiden määrä riistäytyy synttäreiden ja joulujen johdosta kuitenkin käsistä. Ja hyvä niin –…

  • 0

UUDEN ÄÄRELLÄ

Muutos on yhtä aikaa pelottavaa ja innostavaa. Tällä viikolla uusia asioita on tipahdellut eteemme harva se päivä. Niistä näkyvin on blogialustan uusi ilme, joka lanseerattiin keskiviikkona. Suurin muutos siinä lienee se, että sivupalkki on poistunut…

  • 2

ELÄMÄNMUUTOS JA VÄSYNYT ÄITI

Tällä viikolla Nappula pakkasi unilelunsa tarhareppuun ja aloitti päiväkodin. Itse palasin töihin jo helmikuussa, mutta mies oli sen jälkeen hoitovapaalla ja kesälomalla useamman kuukauden, ja minun oli helppo mennä töihin neljänä päivänä viikossa ja jättää poika…

  • 7

KESÄVINKKI: VENERETKI SUURELLE HIEKKARANNALLE

Kesän säät eivät aina suosi niin kuin lomalainen toivoisi. Me päätimme kesän alussa, että emme tee yhtään varsinaista lomareissua ulkomaille. Matkarahaa ei yksinkertaisesti ollut, sillä mies oli hoitorahan varassa ja olimme samalla jatkaneet remonttia sekä sisällä että…

  • 0

TEHTÄVISTÄNI TÄRKEIN

Tehtävistäni tärkein on… …pitää kädestä. …kuiskata korvaan kannustavia sanoja. …rutistaa, kun asiat harmittavat. …kertoa että olet kaunis ja taitava. …nauraa kanssasi aina kun sinua naurattaa. …olla läsnä. Siinäpä tehtävää kerrakseen. Kiitos, että saan viettää äitienpäivää…

  • 0

DIY: KURKIMOBILESTA LASTENHUONEEN LAMPUKSI

Raskausaikana tein Nappulan pinnasängyn yläpuolelle paperisista origamikurjista mobilen. Se roikkui edellisessä kodissa makuuhuoneen katossa, ja ohjeet sen tekoon löytyvät täältä. Uudessa kodissa Nappulan huoneen katto on korkea ja kalteva, joten mobile ei enää oikein sopinut sellaisenaan kattoon….

  • 0

AKTIIVISEN PERHEEN YHDISTELMÄVAUNUT

Kaupallinen yhteistyö: Jollyroom

Niin se vain on. Elämässä on nyt vaihe, jossa eniten nautin kiireettömästä yhdessäolosta. En tarvitse arkeeni kummallisuuksia enkä tekisi vapaa-ajallani mieluummin mitään muuta kuin kävelisi näiden kahden herran kanssa pitkiä vaunulenkkejä. Silloin on aikaa kierrellä kotikaupunkimme…

  • 3

USKALTAISINKO MAALATA MINTUNVIHREÄLLÄ?

Kun teimme kesällä kodissamme remonttia, en halunnut vielä lähteä maalaamaan tehostevärejä kaikille niille seinille, joille värisävyjä olin kaavaillut. Halusin katsella rauhassa, millaiset sävyt kotiimme sopisivat kokonaisuutena, ja mille seinille värejä olisi hyvä maalata. Nyt olen maalannut…

  • 6