Blogit
muotoseikka\

PIENEN JA ISOJEN LEMPIPAIKKA

IKKUNAPENKKIIMG_8751

IKKUNAPENKKIIMG_8764

IKKUNAPENKKIIMG_8775

IKKUNAPENKKIIMG_8752

IKKUNAPENKKIIMG_8776

Löysin nämä kotoisat arkikuvat koneeltani, ja ne saivat minut hymyilemään. Aloin miettiä, mitä ne kertovat arjesta ja kodistamme. Niissä on juuri tukea vasten seisomaan oppinut Nappula paikassa, joka on meidän kodissamme aivan lyömätön. Se on jokaisen lempipaikka ja se kutsuu monenlaiseen oleskeluun. Kyseessä on ruokailutilamme ikkunapenkki, jonka äärellä Nappula usein seisoskelee lelujensa kanssa ja tuijottelee ulos. Nyt poika on jo niin iso, että pääsee kiipeämään penkille myös omin avuin, joten se kutsuu häntä tämän tästä.

Ruokailutilamme sijaitsee keskimmäisessä kerroksessa, ja juuri tästä kohtaa ikkunoista näkee terassille, alas omaan pihaan ja naapureiden etupihalle sekä ylös valtavan korkeiden koivujen latvoihin. Itse asiassa koko ikkunarivistö on tällä hetkellä täynnä silkkaa vehreyttä, sillä kotimme pihan puolella on rivistö puita. Rakastan ikkunanäkymäämme ja sen ihailuun ikkunapenkki on täydellinen paikka.

Ikkunoista paistaa usein aurinko, ja ikkunapenkki on valoisa ja lämmin kohta, jossa voi istuskella tai makoilla. Me aikuiset pötköttelemme penkillä usein. On valtavan rentouttavaa tuijotella ylös korkeuksiin ja seurata puiden latvojen ja lehvästöjen hiljaista liikettä. Myös lukemiseen tämä on oivallinen paikka.

IKKUNAPENKKIIMG_8854

IKKUNAPENKKIIMG_8844

Ikkunapenkki koostuu Ikean laatikostoista sekä kahdesta patjasta. Niiden päälle olen asetellut erilaisia tyynyjä sekä lampaantaljan tuomaan mukavuutta ja kotoisuutta. Lisää ikkunapenkistä voit lukea täältä.
Meillä on juuri keskikerroksessa tapahtunut muutoksia, kun pikkuremontti saatiin valmiiksi. Tuoreita kuvia muutoksesta on luvassa pian.

Mikä on sinun kotisi paras paikka?


The best spot in our home is the
window bench in the dining room.
We all love it and spend time there
looking out from the big windows.


 

seuraa – follow
FACEBOOKISSABLOGLOVINISSAINSTAGRAMISSA

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *