Blogit
muotoseikka\

NYT SAA KESÄ TULLA

Terassi ja piha ovat vihdoin valmiit kesää varten.
Aurinko on porottanut täydeltä terältä, ulkopöydän ääressä
on syöty ensimmäiset lounaat ja nojatuoleilla on otettu aurinkoa.
Aivan mahtavaa.
Tuskailin terassin tuolivalintaa taannoin täällä (klik!).
Päädyimme Ikean Garpen-divaaniin, mutta kun pääsimme
vihdoin käymään kyseisessä ruotsalaisessa huonekalutavaratalossa,
saimme kuulla, ettei Garpenia enää ole valikoimissa. Eikä tule.
Pettymys oli melkoinen, mutta onneksi Vantaan Ikeassa oli
vielä pari Garpen-nojatuolia jäljellä. Päädyimme siis ottamaan
kaksi erillistä nojatuolia. Nyt, kun ne ovat olleet käytössä olemme
huomanneet, että todennäköisesti tämä vaihtoehto on toimivampi kuin
divaani olisi ollut. Nojatuolit ovat suuret ja niissä voi istua jalat nostettuina
penkille – juuri sellaisessa sykkyrässä, jossa minä tykkään olla.
Kesäkeittiön tasoksi otimme Ikean Vittsjö-pöydän, jonka päällä
on sähkögrilli. Vieressä on vanhasta kylppärikärrystä maalaamani
yrttihylly. Kaikki on käden ulottuvilla.
Ruukkuihin päätyi paitsi valkoisia hortensioita, myös muita
valkokukkaisia kesäkukkia. Keväällä perustamani kukkapenkkikin
on hyvässä kasvussa. Siinä on päivänliljaa, kuunliljaa, kurjenmiekkoja,
pikkutalviota, taponlehteä, saniaisia ja pioneita.
Sanoin tänään miekkoselle, että tällaisen kompaktin ja funktionaalisen
pihan olen aina halunnut. Ja nyt se on siinä. Onnellisuutta.

I’m so happy about the sun and the fact that our little yard
and terrace are finally ready to welcome summer.
 
We got chairs and grill table for terrace from Ikea
and I got for some white summer flowers for the square pots.
 
I made a new flower bench a month ago and all the plants
have started to grow nicely. What a bliss!
 
The first summer days are here. Now we’ll just enjoy.
Hope you’ll do the same.

Kommentit (6)

  1. Viivi / Valkoinen Soihtu

    Näyttää tosi ihanalta! Nuo nojatuolit on upeat! Mä luulen kanssa, että käytännöllisemmät kuin divaani:)! Kasvit ja kukkaset kruunaavat kauniin terassin♥ Kyllä nyt kelpaa ottaa kesä vastaan!

    • vilja

      Ihan kuulla, että pidät. Kiitos! Olen ihan hulluna kasveihin. Käyn joka aamu katsomassa, miten perennat ovat kasvaneet, ja kesäkukkia hoidan kuin eläimiä 🙂 Se onkin kesässä parasta.

  2. Hani P – Vaihtelevasti Valkoista

    No mutta tulipa teidän pihasta hieno! Voi nyt kyllä kädet syyhyää päästä laittamaan omaakin parveketta, tyhjänä se on edelleen lukuunottamatta kahta pöytää 😀

    • vilja

      Kaksi pöytää on ihan hyvä alku 🙂 Olen varma, että kun pääset vauhtiin, parvekkeesta tulee todella viihtyisä.

  3. With all my love- blogin Jenna

    Kaunis blogi sinulla 🙂

    • vilja

      Kiitos kaunis! 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *