Blogit
muotoseikka\

LAHJAKÄÄRÖJEN UUMENISTA

Joulun kanssa käy helposti niin, että homma saattaa
lipsahtaa materialismin puolelle, kun lahjapaketteihin
kääritään yhtä sun toista tavaraa, jolle ei ehkä
sitten tulekaan niin kovasti käyttöä.
Siksikin nostan kovasti hattua omalle lähipiirilleni siitä,
että meillä annetaan (aikuisille) lahjoja, jotka ovat joko
aineettomia, itse tehtyjä, kierrätettyjä, tai
sitten tulevat selvään tarpeeseen ja käyttöön.
Tänä vuonna onnistuimme siinä erityisen hyvin.
Itse annoin palveluksia, kierrätettyjä käyttämättömiä tavaroita,
jotain pientä kaupasta ostettua ja paljon itse tehtyä.
Minullekin tuli monen monta pakettia, mikä aiheutti
jälleen kerran hyvin hämmentyneen ja etuoikeutetun olon.
Ja voi, mitä paketeista paljastuikaan!
Siskon itse tekemää ja uskomattoman kauniisti
paketoimaa chai latte -jauhetta sekä monikäyttöinen
yrttisuola syötävän suloisissa purkeissa, yksinkertaisia
metallisia joulukoristeita, Marimekon iki-ihania astioita ja tarjottimia,
joille minulla on aina paljon käyttöä, sekä upea IKI korun
geometrinen, kierrätysmateriaaleista valmistettu
kaulakoru. Ja noh, näkyypä kuvissa myös lahjoja myös minulta
itselleni, kuten Hanni Koroman, Sami Sykön ja Jaanis Kerkiksen
Avaimia ajattomiin suomalaisiin sisustuksiin -kirja.
Kirjan kanssa samassa kuvassa pilkahtaa myös isompi
oma joululahjani minulta meille molemmille – uudet matot
olohuoneeseen ja makuuhuoneeseen. Mutta niistä
lisää myöhemmin. Lisäksi sain aina yhtä tarpeellisia
ruokalahkoja sekä aineettomia lahjoja, palveluksia ja palveluita,
joista pääsen nauttimaan heti, kun arki koittaa.
Kiitollisuus nostaa kasvoille valtavan hymyn.

 

This year we managed to give each other presents that
are self made, really needed or second hand.
We also gave each other lots of different kinds of services
that always come in handy.

I got all these beautiful things from my family
and friends. All this makes me more than happy.Thank you loved ones.

Kommentit (19)

  1. Kristiina / Deko 133 -blogi

    Suloisia lahjoja! 🙂 Olen ehdottomasti sitä mieltä, että lahjat kuuluvat yhtä lailla myös aikuisten jouluun. <3

    • vilja

      Kyllä niistä tulee todella hyvä mieli. Aikuinen kun muutoin saa niin harvoin lahjoja, niin se lämmittää erityisesti. 🙂

  2. KATJA/ NEOVIA HOUSE

    Kauniita itsetehtyjä lahjoja 🙂 Ja muutkin tietysti, tuota kirjaa olen selaillut kirjakaupassa, mutta en kuitenkaan ostanut, kun sisustuskirjoja on kerääntynyt jo paljon. Hanni Koroman sisustukset on kyllä taidokkaita.

    • vilja

      Koroman sisustukset ovat hyvin epäsuomalaisia, kekseliäitä ja persoonallisia. Pidän niistä ihan hurjasti. Kodit näyttävät asujiltaan, mutta samalta Koroman kädenjälki näkyy. Oikein hyvä kirja.

  3. S – Beauty of Life

    Aivan ihania lahjoja olet saanut ja siellä ollaan nähtävästi oltu kilttejä 😉

    • vilja

      No ilmeisesti kiltteyttä on ollut ilmoilla! Kauhea määrä lahjuksia 🙂

  4. kotiporstua – Tarja

    Miten ihania lahjoja – ihastuin etenkin latte ja yrtti-juttuihin, upea idea!!

    • vilja

      Siskoni on niin taitava tekemään tuollaisia tuotteita ja paketteja itse käsin. Hurjan kauniisti näperreltyjä juttuja. Minä jään kauas kakkoseksi 🙂

  5. Emilia

    Ihania ja käytännöllisiä lahjoja on teilläkin paketeista paljastunut.
    Itse tehdyt lahjat ovat aina mieluisia ja pidän hurjasti siitä, että ne aina muistuttavat lahjan antajasta 🙂

    • vilja

      Sepä juuri itse tehdyissä lahjoissa onkin – ilo läikähtää ihan eri tavalla kun ajattelee, että toinen on sen itse väsännyt. 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *