Blogit
muotoseikka\

KESÄVINKKI: VENERETKI SUURELLE HIEKKARANNALLE

AURINKOLAHTI_IMG_4789

AURINKOLAHTI_IMG_4787

AURINKOLAHTI_IMG_4777

AURINKOLAHTI_IMG_4770

AURINKOLAHTI_IMG_4794

AURINKOLAHTI_IMG_4807

AURINKOLAHTI_IMG_4798

AURINKOLAHTI_IMG_4832

AURINKOLAHTI_IMG_4852

AURINKOLAHTI_IMG_4842

AURINKOLAHTI_IMG_4845

Kesän säät eivät aina suosi niin kuin lomalainen toivoisi. Me päätimme kesän alussa, että emme tee yhtään varsinaista lomareissua ulkomaille. Matkarahaa ei yksinkertaisesti ollut, sillä mies oli hoitorahan varassa ja olimme samalla jatkaneet remonttia sekä sisällä että ulkona ja ostaneet auton. Päätimme siis koettaa puuhata kotimaisemissa ja mökillä kaikkeaa pientä niin, että kesä täyttyy kivoista aktiviteeteista. Suurin osa kesästä on ollut viileä, mikä ei ole varsinaisesti rohkaissut retkeilemään. Viileä sää on kuitenkin aika huono tekosyy kotiin jäämiselle, joten reissureppu on pakattu myös pilvisinä päivinä. Ja jokainen retki on ollut todella hauska.

Yksi mainio vinkki viileämmänkin päivän retkeksi Helsingissä on veneretki Suomen Saaristokuljetuksen veneellä Hakaniemestä Vuosaareen. Itse hyppäsimme Nappulan ja tämän serkkujen ja mumman kanssa totutusti kyytiin Laajasalosta läheltä kotoa päämääränämme Aurinkolahden kaunis hiekkaranta. Reittiliikenne kulkee Helsingin edustan eri saarten kautta, ja venematka on todella tunnelmallinen. Nähtävää on paljon. Helsingin edustalla on mahtavia pieniä saaria, joilla ihmiset viettävät kesää joko pienissä mökeissä ilman mukavuuksia tai upeissa rantahuviloissa.

Ahkeran retkeilyn ovat mahdollistaneet myös keväällä Jollyroomilta hankkimamme uudet yhdistelmävaunut. Vasta kun vaihdoimme vanhat painavat vaunut näihin olen tajunnut, mikä merkitys vaunujen keveydellä, ketteryydellä ja kasattavuudella on arjessa. Nämä North 13.5 Maxi Jogger 2017 -yhdistelmävaunut* on ollut todella helppo taitella kasaan ja nostaa auton takaluukkuun, junaan, linja-autoon tai vaikkapa veneeseen. Ketterät vaunut myös kulkevat kaikenlaisissa maastoissa ja lapsen on helppo ottaa niissä myös päiväunet, sillä selkänojan saa täysin makuuasentoon.

Aurinkolahdessa meitä odotti lempeä merituuli ja lähes autio, valtava hiekkaranta. Miten hauskaa Nappulalla ja hänen serkuillaan oli juosta hiekassa ja kirmata rantaviivalla. Myös eväät maistuivat hyvältä hiekalle levitetyllä viltillä. Hiekkarannalla viihtyminen ei vaadi hellettä tai auringon paahdetta, ja viileämpi sää tuo myös tilaa rannalle. Suosittelen hiekkarantaa myös viileämmän päivän retkikohteeksi.

Nämä kuvat ovat minulle todella tärkeitä. Mikä mahtava muisto tältä kesältä!

* Vaunut on saatu Jollyroomilta blogiyhteistyönä.


A bit chilly day at the beach. A trip to the beach
doesn’t always require sun shine. Just go!


seuraa – follow
FACEBOOKISSABLOGLOVINISSAINSTAGRAMISSA

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *