Blogit
muotoseikka\

KEITTIÖFILOSOFIAA

Meillä oli tänään kunnia saada vieraaksi kotiimme Huomenta Suomen kuvausryhmä,
joka oli tekemässä tv-inserttiä liittyen Joutsenmerkin ekoasumishaasteeseen.
He olivat bonganneet blogikirjoitukseni (klik!) haasteeseen liittyen,
ja halusivat tulla jututtamaan minua ja kuvaamaan kotimme esineistöä.
Huonekalujen lisäksi puhuimme astioista. Niistä en ole blogissa vielä kertaakaan
kirjoittanutkaan. Astiafilosofiani onkin selkeän ekologinen. Minulla
on nimittäin se periaate, etten koskaan osta astiaa, joka ei sovi minulla jo
valmiiksi oleviin astioihin. Minulla on astioita 50-luvulta tähän päivään,
ja suurin osa niistä on kotimaista muotoilua:
Marimekkoa, Iittalaa, Arabiaa. Mukana on etenkin Kaj Franckin ja Timo Sarpanevan
klassikoita niin uusina kuin vanhoinakin.
Kun astiat sopivat yhteen valmistajasta, suunnittelijasta ja aikakaudesta huolimatta,
ei tarvitse omistaa kovin montaa astiastoa, eikä kerätä kokonaista sarjaa itselleen.
Näin astioille tulee enemmän käyttöä, ja myös niiden ekologinen selkäreppu pienenee.
Ja kun astia on kotimaista laatua, se kestää useampien sukupolvien ajan, kuten
esimerkiksi yllä olevissa kuvissa olevat Sarpanevan purppuranväriset kulhot ovat kestäneet.
Ne on hankittu mummoni keittiöön jo 60-luvulla. Samoin kauniit puiset leipälautaset ja
vanerista muotoillut tarjottimet ovat aitoa 60-luvun suomalaista käyttömuotoilua.
Sarpanevan valurautapata, tuo ajaton klassikko, on niin ikään isovanhempieni peruja.
Olen vakuuttunut, että jos pidän astioita hyvin, ne säilyvät vielä vuosikymmeniä.
Ehkä joku muu joskus vuosikymmenien pästä kattaa minun Oiva-astioitani
uusien astioidensa seuraksi omaan pöytäänsä.
Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *