muotoseikka\
muotoseikka\

GAALAHUUMAA JA KEVÄTINTOA

Nyt alkavat superlatiivit loppua kesken.

Moni kysyy minulta hieman varoen, mitä nykyään kuuluu, ja saattaa yllättyä vastauksestani. Minulle kuuluu todella hyvää. Keräsin kevään mittaan hyvien ja huonojen asioiden listaa selventääkseni ajatuksiani. Alkuvuodesta asioita kertyi vain sille huonojen asioiden listalle, mutta maaliskuun puolella hyvien asioiden listalle alkoi tupsahdella yhä enemmän juttuja. Se ei oikeastaan vaatinut muuta kuin silmien avaamisen. Minullahan on kaikkea: maailman ihanin, terve lapsi, jonka elämää ja kehitystä saan seurata jokaisena päivänä, todella inspiroiva ja hauska uusi työ yhdessä elämäni hienoimmista työyhteisöistä, viihtyisä ja hyvällä designilla kuorrutettu toimisto hyvien yhteyksien päässä, uusi koti, jonne pääsyä odotan vesi kielellä, maailman hauskin, luova harrastus, paljon läheisiä, jotka auttavat ja tukevat, ja ennen kaikkea olen aivan sanoinkuvaamattoman etuoikeutettu, sillä minulla on paljon upeita ystäviä.

Ystävyys. On ollut havahduttavaa huomata, ettei täällä kevään kurassa tarvitse taapertaa yksin. Minulla on ystäviä monista yhteyksistä, ja yhdet merkityksellisimmistä ovat nämä kuvassakin näkyvät bloggaajaystävät. Ja tästä kuvasta puuttuu vielä monta huipputyyppiä, joihin olen tutustunut bloggaamisen kautta. Tapaamme melko harvoin etenkin heidän kanssaan, jotka asuvat kaukana. Mutta aina kun tapaamme, meillä on todella hauskaa. Meitä yhdistää bloggaamisen lisäksi sama sielunmaisema. Olemme kaikki melko vahvoja persoonia, pieniä hetkiä ja yksinkertaista kauneutta rakastavia (vielä) nuoria naisia, joilla on sanottavaa. Koemme asiat vahvasti ja se näkyy. Miten etuoikeutettu olen, että olen saanut tämän harrastuksen kautta tutustua näihin naisiin.

Lauantaina kohtasimme taas porukalla Indiplacen IBA blog awardseissa. Ehdolla oli useampi ystäväni, mutta tällä kertaa palkinnot menivät sisustuskategorioiden ulkopuolelle. Mutta viis siitä, ilta oli mitä parhain. Kuvassa ovat vasemmalta: Heidi Kuistin kautta -blogista, Jutta Oblik-blogista, Piia Pilkkeitä-blogista, Maru Marulla-blogista, Kaisa No Home Without You -blogista, minä itse, ja Laura Heinässä heiluvassa -blogista.

Ja täytyyhän sanoa, että keskellä kiireistä arkea on todella hauskaa saada vetää kajaalit silmiin, korkkarit jalkaan ja tilata tiskiltä kuohuvaa. Tällaisten iltojen voimalla vaihtaa vaippaa taas pari kuukautta hymy huulilla.

Kiitos jokaiselle hauskasta illasta! Olette tärkeitä.

Kuva gaalasta: Henri Ilanen, @henri_ilanen


Indiedays IBA blog awards was such a fun night. Love all these ladies from the bottom of my heart.


seuraa – follow
FACEBOOKISSA – BLOGLOVINISSA – INSTAGRAMISSA

Kommentit (2)

  1. Sanna Inspired by love

    <3

  2. Tanja / Idis & Interiööri

    ❤️

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *