muotoseikka\
muotoseikka\

Kuukausi: lokakuu 2018

HÄN HUUTELI NIMEÄNI

Siinä hän istua nekottaa. Leuka käsiensä varassa. Tapasin hänet ensi kertaa kesällä puistokirppiksellä Kalliossa. Olin myymässä Nappulan vaatteita ja bongasin hänet jo kaukaa viereisen myyjän tavaroissa. Hän tuntui huutelevan nimeäni. Nappasin hänet käteeni ja päätin,…

  • 2

JÄÄHYVÄISET SYKSYLLE

Helsingissä sataa juuri nyt ensilumi. Se ei varmaankaan pysy maassa kovin kauaa eikä täten edes täytä ensilumen virallista määritelmää, mutta juuri nyt se tekee keskustan kaduista kauniit ja kaivaa minustakin lapsen esille. Tekisi mieli juosta…

  • 0

MUMMOKOIRAN MAKUUHUONEESSA

Kaupallinen yhteistyö: Kind

Kun kotona on kaksi vanhaa koiraa, niiden nukkumapaikoilla on iso merkitys. Vaikka omilla koirillani ei ole nivelongelmia ja niiden lonkat ja kyynärät ovat tutkitusti kunnossa, vanha koira tarvitsee silti aina pehmeämmät pielukset kuin nuori koira….

  • 6

MITÄ VIIMEKSI?

Kiinnostava Mitä viimeksi -haaste kiertää blogeissa, ja toinen Avotakan bloggaaja Maru heitti minua tällä haasteella. Koska sain viettää viikonloppuna pari päivää kotosalla ihan itsekseni, oli vihdoin aikaa vastata tähän. Postaus on kirjoitettu sunnuntaina.Viimeisin viesti: Juttelimme…

  • 0

MELKEIN VALMIISSA KEITTIÖSSÄ

Keittiössämme on ollut kuukauden verran meneillään melkoinen myllerrys. Kuten Insta Storyjani seuranneet tietävät, kyseessä on keittiöremontti, jota olemme tehneet itse isäni kanssa. Koko keittiö ei kuitenkaan ole mennyt uusiksi, vaan tarkoitus oli uusia tasot, allas…

  • 1