muotoseikka\
muotoseikka\

Kuukausi: toukokuu 2015

LAVENTELIN TUOKSUA

Ostin Plantagenista terassille tupsulaventeleja, mutta ennen istuttamista saamme vielä nauttia niistä sisällä. Mikä ihana tuoksu niistä lähtee! Laventelimättäitä olen ihaillut etenkin matkoilla Kroatiassa, joten olihan niitä pakko saada myös itselle. Ne rikkovat kivasti muutoin harkittua…

  • 16

VALAISTUS HALTUUN HOUMILLA

Suurempien tilakokonaisuuksien, kuten kotien, toimistojen, liikkeiden tai vaikkapa ravintoloiden valaistuksen ohjaaminen yhdellä ja samalla järjestelmällä on mullistanut viime vuosina sen, millainen rooli valaistuksella on sisustuksen ja tilojen tekniikan suunnittelussa. Minulla on ollut tänä keväänä ilo…

  • 1

DIY: AURINKOTUOLIN KUNNOSTUS

Helsingin sää on ollut viime viikkoina oikukas. Vuoroin sataa, vuoroin paistaa. Ensimmäiset aurinkoiset iltapäivät on otettu senkin takia meillä vastaan asiaan kuuluvalla riemulla. Koirat hyppivät tasajalkaa, kun ne saavat olla pihassa, ja me ihmiset olemme…

  • 11

UKKOSENSININEN PETAUS

Minun täytyy nyt myöntää. Olen opetellut petauksia. Petaaminen ei ole koskaan oikein ollut minua, vaan minimalistinen linja on jatkunut myös makuuhuoneessa. Viime aikoina olen kuitenkin yhä useammin löytänyt itseni ihastelemasta runsaita petauksia, joissa on käytetty…

  • 14

TYHJÄN PESÄN SYNDROOMA

Ja niin ne menivät. Perheenjäseniksi, harrastuskavereiksi, koirakansalaisiksi, linnustajiksi, lenkkiseuraksi, näyttelykoiriksi ja ennen kaikkea ihmisen parhaiksi ystäviksi. Kahdeksan viikkoa on ollut aika täynnä näitä suloisuuksia (klik!). Nyt, neljän vuoden tauon jälkeen meiltä on taas lähtenyt pentue, joka…

  • 10

HAY HOIDOSSA

Hei, täällä ollaan! Blogi on ollut hyvin hiljainen viime viikot, ja syy siihen on, kuten aiemmin mainitsinkin, valtava kiire. Koiranpentuprojekti on työllistänyt, mutta sen lisäksi olen hoitanut kaikenlaisia projekteja sellaisella intensiteetillä, että muotoseikka on jäänyt…

  • 9

PIKKUPIHAN ISO REMONTTI

  Kevään pihahommat polkaistiin viikonloppuna käyntiin pienen paritalopihan suurella remontilla. Olen siis asunut ennen tässä pikkuisessa vaaleanpunaisessa talossa, jonka edelleen omistan ja jossa asustaa nyt vuokralainen. Piha oli päässyt luvattoman huonoon  kuntoon, kun sieltä oli…

  • 25

VIHDOINKIN, LAGERHAUS

Tätä on odotettu. Ruotsalainen sisustuskauppa Lagerhaus toimittaa vihdoin nettikauppansa tuotteita myös Suomeen! Lagerhaus on monen Tukholman-kävijän vakkarikohde. Mistään valtavan upeasta laatudesignista ei ole kyse, mutta Lagerhausin valikoimassa on silti paljon kivoja ja tarpeellisia kodinesineitä kohtuuhinnalla….

  • 18