Blogit
muotoseikka\

Vuosi: 2014

VUOSI 2014

Tämä on ollut uskomattoman vaiherikas vuosi. Olemme muuttaneet uuteen asuntoon ja tehneet siitä kodin, viettäneet vihdoin riittävästi aikaa mökillä – yhdessä ja erikseen, tehneet töitä kuin hullut ja maannet vastapainoksi joutilaina auringossa, innostuneet hurmokseen asti…

  • 13

JÄÄLYHDYT JA HUURTEINEN PIHA

Mittarissa on 15 pakkasastetta, joten oli oivallinen aika laittaa muutama jäälyhty tekeytymään. Vajaassa vuorokaudessa lyhdyt olivat valmiit ja kumosin ne terassille, mistä ne näkyvät sisään kaikista olohuoneen ja ruokailutilan ikkunoista. Samalla ne ilahduttavat ohikulkijoita, jos…

  • 4

LAHJAKÄÄRÖJEN UUMENISTA

Joulun kanssa käy helposti niin, että homma saattaa lipsahtaa materialismin puolelle, kun lahjapaketteihin kääritään yhtä sun toista tavaraa, jolle ei ehkä sitten tulekaan niin kovasti käyttöä. Siksikin nostan kovasti hattua omalle lähipiirilleni siitä, että meillä…

  • 19

KÄYDÄÄN PÖYTÄÄN

Yksi joulunaikaa leimaava piirre on se, että koko ajan syödään. Jouluaattona syömiselle varataan reilusti aikaa, ja joulupäivänä pöytään käydään heti, kun on nukuttu pitkät yöunet. Ja jonkun laulun mukaan jouluna yölläkin saa syödä. Joka joulu…

  • 8

HILJENE MAA

Nyt se on täällä. Joulu. Toivottavasti se on tunnelmallinen kaikille teille. Nauttikaahan ystävät rakkaat joulun rauhasta, joutilaisuudesta ja läheistenne seurasta. ”Hiljene, maa. Kuuntele taivaan sanomaa. Enkelten kuorot ja kantelet pauhaa anteeksiantoa, riemua, rauhaa ylitse tuskien,…

  • 18

ITSE TEHDYT LAHJAT

Lahjat odottavat avaajaansa, kotona on siivottu, ruoat ovat hyvällä alulla. Vaikka minä tulin kotiin kisareissulta vasta toissa yönä ja nyt istun töissä, jouluvalmistelut ovat hyvällä mallilla. Illalla vielä teen kakkuun kiilteen ja pilkon rosollin. Se…

  • 6

JOULUPUU

Meille tuli joulun tärkein tunnelmanluoja – joulukuusi. Pieni kuusi on lahja ystävältä, joka käy koiransa kanssa metsässä joka joulu etsimässä sen täydellisen kuusen myös minulle. Kiitos Erja! Koristeeksi tuohon upeaan pikkupuuhun riittää yksi paperitähti. Seurakseen…

  • 24

JOULUILOA KAAPELILTA

Jos jokin joululahja on vielä ostamatta, kaipaat kotiisi vielä viimeisiä koristeluita jouluksi tai haluat vain hieman helliä itseäsi joulunaluskiireiden keskellä, poikkea Helsingin Kaapelitehtaalla. Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa on meneillään valtava joulutapahtuma, jossa yli 170 myyjää myy upeita…

  • 7

SIMPPELISTI KÄÄRITYT JOULULAHJAT

Tänään on ainoa oikea vapaapäiväni ennen Tapaninpäivää. Olen tosiaan joulunkin töissä, sillä minun työpaikkani ei lepää koskaan, ja jonkun täytyy pyhäisinkin puurtaa. Olen valinnut sen omaksi ristikseni, sillä meillä ei juhlita valtavaa perhejoulua. Mies menee…

  • 22

LAUANTAILEIPÄ

Tulin leiponeeksi elämäni parhaan leivän. Se on gluteeniton maissi-kauraleipä, johon laitoin runsaasti yrttejä ja neilikkaa. Leivästä tuli niin ihanan mureaa ja maukasta, etten pysty pitämään näppejäni erossa siitä. Jos kaipaat viikonloppuusi jotain oikein herkkua, katso…

  • 10