Blogit
Mrs. Christmas

Näin onnistut joululahjahankinnoissa

 
En ole kertonut juurikaan jouluvalmisteluideni etenemisestä. Mitään kerrottavaa ei nähkääs ole. En ole hankkinut ensimmäistäkään joululahjaa, en varannut pukkia enkä suunnitellut aaton ruokia. Sain kyllä tiristettyä siskoltani joululahjatoiveen (kahvakuula) ja kerrottua lapsosen haaveen hänen papalleen (Legon lentokenttäkuljetuspakkaus.) Löysin myös hyvän viinin joulupöytään ja kuulin, että kummityttö olisi uuden yöpaidan tarpeessa.
 
En silti hätäänny enkä panikoi. Kuten olen kertonut, joulu on minulle ennen kaikkea vuodenaika ja mielentila. Ei siis ole oikeastaan mikään kiire valmistautua. Riittää, että mussutan konvehteja, kuuntelen joululauluja ja käyn kaupoissa hipelöimässä kimaltavia koristeita. Kaikki tämä on minulle joulua.
 
Vähän aion kuitenkin ryhdistäytyä. Kirjoitan listan lahjojen saajista ja alan miettiä, mitä haluaisin heille antaa. Ja hyvänen aika, täytynee myös itse kirjoittaa joulupukille!
 
Jos joululahjojen hankkiminen ei ole sinusta kivaa tahi helppoa, poimi tästä vinkit onnistuneisiin paketteihin.

 

Mrs. Christmasin Joululahjojen ABC

  • Kysy toiveita. Tämä koskee sekä lapsia ja aikuisia, ellet tunne lahjansaajan makua varmasti – tai ole ylimaallisen hyvä keksimään täydellisiä lahjoja, joita saaja ei edes osaisi toivoa. Ystäväpiirissäni on myös pari tällaista meediota (tai ehkä he ovatkin tonttuja, mikä on paitsi epätodennäköistä, myös vähän pelottavaa.) Mitä lapsiin tulee, heillä on kokemukseni mukaan juuri se tietty Lego-paketti, Littlest Pet Shop tai Ryhmä hau -hahmo, jonka ovat toivelistalleen kirjanneet. Joku muu, aikuisen näkökulmasta lähes sama asia, saattaa aiheuttaa aattona kysymyksiä Joulupukin kyvystä lukea lahjatoivelistaa oikein.
  • Hanki lahjakortteja. Jos toiveita ei ole, tai et halua niitä kysyä, lahjakortti on hyvä valinta. En tiedä ketään aikuista, joka pahastuisi esimerkiksi Lippupalvelun, ison tavaratalon tai hierojan lahjakortista. Lahjakortit toimivat myös lapsille. Mikä ilo on kaivaa keväällä esiin pukin tuoma lelukaupan lahjakortti ja käyttää se tuliterän vesipyssyn tai uuden hulahulavanteen hankintaan.
  • Anna aikaa. Hyvä lahja ei välttämättä vaadi rahaa. Lapsiperheelliset rakastavat ikuisesti sinua, jos annat heille lahjaksi lastenhoitoapua. Tai tee ystävälle lahjakortti, jolla voi lunastaa sinulta viikkosiivouksen, ikkunanpesun tai haravointiapua. Omille lapsilleni mieluisia lahjoja ovat olleet teatteri- ja uimareissut kummien ja isovanhempien kanssa.
  • Suosi laatua ja suomalaista designia. Ja nyt en tarkoita satojen eurojen valaisimia (vaikka en toki vastusta, jos joulupukki haluaa tuoda minulle esimerkiksi tämän kaunottaren.) Ystävälle voisin leipoa vaikka Maailman parhaan saaristolaisleivän ja kietaista sen kauniiseen keittiöpyyhkeeseen. Itse olen aivan rakastunut suomalaisiin Uhanan ja Viaminnetin koruihin (Viaminnetin korvikset muuten tehdään suomalaisesta poronnahasta ja ovat käytössä maailman mukavimmat). Vaateostoksia vihaavalle miehelleni olen ostanut useana vuonna laadukkaan paidan tai neuleen, joka säästää hänet kaupoissa käymisen vaivalta. 
  • Jälkiä jättämättä. Ruokalahjat ovat siitä hyviä, että ne eivät jää kaappiin pölyyntymään. Hyvä suklaa, marmeladit, viini ja glögi toimivat aina. Jos ne eivät ole saajan mieleen, lähipiiristä löytyy varmasti joku herkkusuu, jolle ne kelpaavat. Hyviä glögivinkkejä löydät esimerkiksi täältä
Kuvan herkullisten suklaiden ohje löytyy täältä.

Kommentit (1)

  1. Jaana

    Hyviä vinkkejä kaikki. Viime jouluna esikoisemme toivoi saavansa lahjaksi juuri parahiksi ennen joulua ennakkomyyntiin tulleita lippuja Toton keikalle, ja ne saikin. Hupaisaa lahjassa oli kuitenkin se, että tuo himoittu keikka oli tämän vuoden heinäkuussa, jolloin tonttu pääsi toivottelemaan uudemman kerran hyvää joulua ja antoisaa musiikkielämystä.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *