Miten tulla onnelliseksi

Ah ihanaa joululomaa! Olen tehnyt juuri niitä asioita, joista haaveilin: tavannut ystäviä ja sukulaisia, katsellut lasteni riemua ja syönyt (liikaa) konvehteja. Lisäksi on ollut aikaa ja energiaa tehdä kaikenlaista pientä, mikä arjessa tippuu to do –listan häntäpäähän, kuten astiakaapin järjestelyä, kenkien lankkausta ja koiran tassukarvojen parturointia. Olen keksinyt myös uusia remontti-ideoita, mikä ei tule ilahduttamaan puolisoani, tsih.

Joulupukki oli ollut hyvin kuulolla. Sain toivomani Uhanan korvakorut ja ihanan alpakanvillasta tehdyn neuletakin. Ravintola- ja pääsylippulahjakortit ilahduttavat pitkään joulun jälkeenkin. Siskoltani sain hauskan kirjan, joka sisältää erilaisia tehtäviä niteen tuhoamiseksi. Lähipäivinä ohjelmassa on siis kirjan pakastamista ja rei´ittämistä ja muuta yhtä hyödyllistä toimintaa.

Joulun aikaan katsoin Yle Areenasta onnellisuutta käsittelevän Jenny+ -ohjelman. Se sopii hyvin tähän aikaan, kun vuosi on kääntymässä loppuun ja mietimme toiveita ja lupauksia uudelle vuodelle.

Jaksossa haastateltu filosofi Frank Martela sanoo, ettei onnellisuutta kannata tavoitella; mitä enemmän kiinnitämme huomiota asioihin, jotka voisivat olla paremmin, sitä onnettomammaksi tulemme. Onnellisuuden etsimisen ja oman elämän vertailun sijaan kannattaisi keskittyä tekemään asioita, jotka tuntuvat itsensä mielekkäiltä.

Joten miten tulla onnelliseksi? Lisäämällä pieniä, merkityksellisiä asioita elämään. Minulle kävi näin ihan vahingossa, kun aloin tänä vuonna kuunnella työmatkoilla äänikirjoja. Parinkymmenen minuutin ajo työpaikan ja kodin välillä muuttui pakollisesta siirtymätaipaleesta tärkeäksi hetkeksi, jota odotan joka päivä yhtä innokkaana. Hermoni lepäävät ja pääni nollaantuu koti- ja työasioista tehokkaasti, kun uppoudun Venäjän hovin juonitteluihin, murhamysteereihin ja ihmissuhteiden kiemuroihin.

En siis lupaa laihtua enkä juosta maratonia ensi vuonna(kaan). Sen sijaan toivon löytäväni uuden, pienen asian, joka tekee arjestani parempaa. Yritän ainakin olla enemmän läsnä hetkessä ja keskittää ajatukseni siihen paikkaan, missä fyysisesti olen läsnä. Minulla on nimittäin paha tapa kuvitella, että moni asia vaatii huomiotani yhtä aikaa. Se saattaa toisinaan olla totta, mutta siitä huolimatta mahdotonta. Kokeilepa vaikka lukea yhtä aikaa sana transformaali ja laskea yhteen 13 x 3. Niinpä, vaikeaa on. Siis yhtä asiaa kerrallaan, se olkoon tavoitteeni ensi vuodelle.

Toivottavasti sinäkin löydät asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi. Ole myötätuntoinen ja armollinen itsellesi ja muille. Puhu kauniisti, kehu ja kiitä. Lupaan, että se kannattaa.

Näillä ajatuksilla minä kiitän Sinua tästä syksystä ja toivotan ihanaa vuotta 2018! Palataan asiaan kesän jälkeen – ensi jouluna Mrs. Christmas palaa paikalle entistä ehompana!

 

(Kuvan taulun voit ostaa WaterMelonPrintiltä.)
Kommentit (4)
  1. Milla Sukhimatot.com
    1.1.2018, 16:02

    Miten täydellisen kuuloinen loma (nimenomaan LOMA!) ja hyviä suunnitelmia ensi…ei kun siis tälle vuodelle. Kaikkea ihanaa, lisää äänikirjoja ja pieniä hyviä hetkiä arkeen.

    1. elisa miinin
      2.1.2018, 07:35

      Pitkästä aikaa loma tosiaan tuntui lomalta, kun perheessä ei ole enää ihan pientä lasta 🙂 Ehti vähän lukea ja istua sohvallakin. Kaikkea hyvää myös sinulle uuteen vuoteen!

  2. Hyvän mielen uutta vuotta! <3 Tuija

    1. elisa miinin
      2.1.2018, 07:33

      Kiitos samoin sinulle <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *