Minun jouluni – osallistu kilpailuun!

Lapsuuteni jouluista muistan hitaasti kiiruhtaneet tunnit. Ensin autolla toiseen mummolaan, joulurauhaa ja Lumiukko, torttua ja pitkät minuutit ennen heiheitä. Hautausmaa ja hetken hengähdys, autossa joululauluja ja tunne siitä, että näin tämän kuuluu mennä, tutulla kaavalla vuodesta toiseen. 

Toisessa mummolassa suku ja seinille sinitarratut joulutaulut, koristelua odottava kuusi ja luumukiisseli, jonka sekaan mummo oli vatkannut kermavaahtoa. Lisää hautoja, jääkylmät sormet ja aattoillan hartaus. Hiljaisia hymyjä ja hyvän joulun toivotuksia.

Paukkuva pakkanen, tähdet pimeässä ja tumman illan syvä hiljaisuus. Ja sitten, melkein liian myöhään, joululahjat. Kotimatkalla uupumus ja onni.

Esikoista odottaessani ensimmäinen oman kodin joulu. Syntyykö joulun lapsi vai tuoko sen vasta Pakkasukko? Aamupuuro naapureiden kanssa, puolelta päivin jaetut lahja, raukea iltapäivä elokuvien ja suklaan kanssa. 

Ainakin kolme olen itkenyt kaipaustani, ensin isovanhempiani, sitten sisarusteni äitiä ja viimeksi koiraani. Kun lanttulaatikko paistuu, katson ulos ikkunasta ja toivon, että he olisivat täällä kanssani.

Yksi joulu palmujen alla. Hain Ikeasta kuusen ja kaipasin kotiin. Kauppakeskuksessa pukki ja kovalla soivat joululaulut, mutta ei tunnelmaa.

Pienten lasten kanssa kierros alkaa alusta. Mummoloita, kiivas taistelu mantelista, joululauluja ja tunne siitä, että näin on hyvä.

Nyt haluan kuulla teidän joulumuistojanne! Kommentoimalla osallistut Ilona Pietiläisen ihanan joulukirjan arvontaan. Pakettiin kuuluu myös neljä kuuseen ripustettavaa minikokoista Muumi-mukia.

Kommentit (19)
  1. Jouluun on aina kuulunut joulusauna. Parasta ovat lapsuuden joulut mummolassa ja se, kun vielä uskoi joulupukkiin. Saunan jälkeen joulupukki tuli jakamaan lahjat. Joulusta on jäänyt mieleen rakkaus ja lämpö ihmisten välillä. Samoin se on vieläkin.

  2. päivänkakkara
    14.12.2016, 18:56

    Lapsuuden jouluissa oli parasta,kun naapurin setä oli joulupukkina; uskoin pitkään, että juuri tuo pukki oli se oikea,koska hän ei ollut pahvinaamainen. Hänellä oli myös perinteisestä punanutusta poikkeava vaatetus turkkeineen ja karvareuhkoineen, ja ne jalkineet! Oikeat lapintossut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *