Maailman paras saaristolaisleipä

Enää viikko jouluun, ajatella!

Viimeiset päivät vietän tiiviisti keittiössä. Aion leipoa ainakin rommilla makeutetun taatelikakun sekä turkkilaisesta jugurtista hyydytetyn juustokakun. Kannattaa pistää juustokakun resepti mieleen, se on yksi kaikkien aikojen suosikeistani. Ystäväni käyttää ohjeen jugurttiseosta tavallisten kakkujen täytteenä, minä taas syön mausteena olevaa hedelmäkompottia ympäri vuoden esimerkiksi jugurtin kanssa (tai jos ihan rehellisiä ollaan, niin sellaisenaan.)

Yksi jouluherkuista on kuitenkin yli muiden: saaristolaisleipä eli Nauvon limppu. Kun sen päälle laittaa vähän (tai paljon) savulohisalaattia, niin eipä paremmasta väliä. Ja jos lohisalaatti pääsee loppumaan, viipale kylmäsavulohta, vähän vuohenjuustoa, sipaisu pestoa, nopea uunitus ja ai jai jai, kyllä on hyvä välipala.

Tänään saaristolaisleipiä paistui keittiössäni peräti yhdeksän: yksi isälleni, riittävän monta itselleni ja loput lahjaksi lasteni hoitajille päiväkotiin. Leivoin saaristolaisleivät päiväkodin tädeille myös viime vuonna, ja nyt osasivat kysellä, että olisikohan niitä luvassa taas. sen parempaa kehua ei voi lahjastaan saada.

Luottoreseptini riittää kolmeen leipään, jos käytät kaupassa valmiina myytäviä pahvisia leipävuokia. 

Maailman paras saaristolaisleipä

1 litra piimää

75 g tuoretta hiivaa

3 dl siirappia (käytän vaihdellen tummaa- ja leipäsiirappia)

3 dl leipämaltaita

3 dl vehnäleseitä

3 dl ruisjauhoja

1 rkl suolaa

8-10 dl vehnäjauhoja

Voiteluun siirappivettä (1 osa siirappia ja 2 osaa vettä)

Tee näin

  1. Lämmitä piimä kattilassa kädenlämpöiseksi ja sekota joukkoon hiiva, siirappi, maltaat, leseet, jauhot ja suola. 
  2. Anna taikinan kohota vähintään 1,5 tuntia.
  3. Jaa taikina kolmeen noin litran vetoiseen vuokaan. Paista 175 asteessa noin kaksi tuntia. Voitele leivät siirapilla, kun ne ovat kypsyneet noin tunnin ja 1,5 tuntia.
  4. Leivät ovat parhaimmillaan tekeydyttyään viileässä vähintään vuorokauden. Leipä säilyy jääkaapissa vähintään viikon.
Kommentit (8)
  1. Voisiko piimän korvata maustamattomalla jogurtillla?

  2. Vielä parempi leipä tulee kun sen tekee appelsiinimehuun , molempia on kokeiltu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *