Kaikkien aikojen kalenteriurakka

Joulun lähestyessä iskee askarteluvimma. Vaikka en olisi koko vuonna kaivanut ompelukonetta esiin, niin ans olla, kun koittaa marraskuu – surraan menemään niin, että lattia tärisee. Sama koskee kaapin pohjalle unohtuneita kutimia ja kuumaliimaa. Ne kaikki haluavat kaivautua esiin juuri nyt. 

Tapanani on tehdä joka vuosi myös kalenteri lapsille. Viime vuonna toteutin sen paperilapuilla, jossa kerroin 24 syytä, miksi rakastan heitä. Samaa ideaa aion soveltaa tänäkin vuonna, sillä lapset olivat kauniista sanoista silminnähden ilahtuneita ja liikuttuneita. 

Tänä vuonna inspiraationani toimi tämä kalenteri. Suuruudenhulluudessani päätin askarrella 24 erilaista taloa, ja piirtää ne kaikki kalligrafiakynällä. Siinäpä se marraskuu sitten hupenikin, mutta nyt on kaikkien aikojen hienoin rivitalo yllätyksiä vaille valmis. 

Farkuista tehdystä joulusukasta syntyi viikonloppuna aikuisten versio, kun keksin tunkea sukan sisään hanaviinipussin. Video löytyy Mrs. Christmasin Facebook-sivulta. Lapseni olivat keksinnöstä sangen vaikuttuneita ja halusivat juomasukasta oman, alkoholittoman version. Onnistuu, kunhan löydän kaupan, jossa myydään mehua hanapakkauksessa.

Lopuksi muistuttelen vielä, että Spotifystä löytyy Mrs. Christmas -blogin lukijoiden rakkaimmista joululauluista koottu soittolista. Voin vilpittömästi suositella! 

Kommentit (1)
  1. Vau! Tosi upea!!!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *