Joululehti ilmestyi – osallistu ja voita!

Tiedättekö, minä rakastan joululehtiä. Opiskeluaikoina ystävät naureskelivat minulle, kun tingin mieluummin ruuasta kuin joululehden ostamisesta. Tarkistin ilmestymispäivän hyvissä ajoin etukäteen, ja olin jo aamulla kioskin ovenkahvassa roikkumassa, kun lehden oli määrä olla myynnissä.

Edelleen haluaisin ostaa melkein kaikki joululehdet, joita Suomessa myydään. Selaan kieli pitkällä reseptejä, luen tarinoita jouluihmisistä, ihastelen koristeita ja ennen kaikkea ilahdun ideoista, joita en olisi itse keksinyt. Reseptit säästän, ja palaan niihin tulevina vuosina.

Tämä joulu on ensimmäinen seitsemään vuoteen, kun en ole ollut itse tekemässä joululehteä. Niinpä saan pitkästä aikaa tarttua siihen kuin kuka tahansa lukija. Jännittää – mitähän kiiltävien kansien sijaan kätkeytyy?

En paljasta enempää, mutta tällä kertaa taikaikkunat ja kasveista tehdyt koristeet saivat sydämeni läpättämään. Niitä haluan omaan kotiini!

Haluaisitko sinä lukea Kaikkien aikojen Joulun? Kerro kommentteihin, mikä sinusta on joululehdissä parasta. Arvon vastaajien kesken muutaman lehden. Osallistumisaikaa on maanantaihin klo 9 asti. (Kommentit julkistuvat viiveellä, joten älä hätäänny, vaikka se ei heti näykään.)

ihmiset hyva-olo
Kommentit (33)
  1. Ihmisten joulukoteja on ihana katsella. On myös mukava lukea, millä tavalla ihmiset viettävät joulua. Itsellä on joululehtiä toistakymmentä ja jo kannen perusteella muistaa mitä missäkin lehdessä oli. On siis tullut niitä jonkun verran lueskeltua. 🙂

  2. Tunnelma, kun luen lehteä niin sukellan jouluun. Joulun tekoon kuuluu lehti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *