Ensimmäinen arvonta!

Poikani kirjoitti viime viikolla Joulupukille. Olisittepa nähneet hänen ilmeensä, kun ehdotin, että lisäisi toivelistaansa kalsareita. Totuuden nimessä muistan kyllä, että pehmeät paketit olivat niitä, jotka itsekin avasin lapsena viimeisenä. Olen selvästi kasvanut aikuiseksi, sillä kunnon villasukat ovat nyt toivelistani ykkösenä.

Tänä vuonna pääsin viemään lahjaterveiseni Joulupukille henkilökohtaisesti. Villasukkien lisäksi pyysin uutta kylpyhuonetta. Ajattelin, että kunhan tontut saavat vuosilomansa pidettyä, niin kai niistä muutama (kymmenen) liikenisi meille keikkahommiin ennen seuraavaa joulusesonkia. Jään toiveikkaana odottamaan punanuttujen saapumista.

Jos  kylpyhuoneremontti jostain syystä jää toteutumatta, tykkään kovasti kirjalahjoista. Eteenkin runokirjat ovat ihania! Ne avaavat ovia myös antajan mieleen ja sydämeen.

Nyt on teidän vuoronne! Kertokaa kommenttikentässä, mitä toivotte tänä jouluna lahjaksi. Arvon vastanneiden kesken ensi viikolla kolmen käsityökirjan paketin: Klompelompe – Ihania neuleita lapsille, Kantapään kautta – Suomalainen sukkakirja ja Puikkomaisterin lapaskirjan.

Kommentit (123)
  1. Toivon lahjakorttia, leffalippuja ja kunnon villasukat! 🙂

  2. Lämpimät sukat ja suklaata.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *