Mrs. Christmas
Mrs. Christmas

Kuukausi: syyskuu 2018

Sylvian joululaulu ja muita repsahduksia

Joudun tekemään tunnustuksen: Kuuntelin tällä viikolla joululauluja. Jopa minun mielestäni on vielä vähän liian aikaista – yleensä aloitan vasta lokakuun loppupuolella.Tilanne alkoi viattomasti, kun sain töissä tehtävän kirjoittaa jouluun liittyvän artikkelin. Ajattelin, että pääsen parhaiten…

  • 5

Näin minusta tuli jouluhullu

Meillä kotonan bloggaajat saivat haasteen heittäytyä tällä viikolla nostalgian vietäviksi. Ajattelin, että helppo nakki, kirjoitan teille siitä, millaisia jouluni olivat, kun olin lapsi. Mutta mitä enemmän asiaa mietin, sitä vaikeammalta tehtävä tuntui. Jouluperinteistä kertominen ilman…

  • 2

Älä ota mallia minusta eli ajatuksia joulustressistä

Kuvaaja kävi seuraamassa jouluvalmistelujani. Ne olivatkin elokuussa jo hyvässä vauhdissa.Haastattelussa minulta kysyttiin, onko tapanani potea joulustressiä. Puolisoni saattaa olla eri mieltä, mutta vastaan että ei. Tosin viime vuonna otsasuoneni hieman pullisteli, kun puoliso ilmoitti muutama…

  • 2

”Joulu on kuin karvanauhalla koristeltu majakka, joka luotsaa läpi pimeimmän vuodenajan”, sanoo Mrs. Christmas

Tiedättekö sen tunteen, kun täytyy esittää olevansa ihan normaali? Kun teeskentelee nauttivansa sumuisista syysaamuista, vaikka oikeasti odottaa marraskuun pimeitä iltoja ja sitä, että saa pakkautua sohvan nurkkaan juomaan glögiä. Tai kun lehtien resepteissä hehkutetaan uuden…

  • 4