Blogit
Marulla

Some totuus, koko totuus?

Olen kirjoittanut Nuapurissa blogia nyt aika tasan kolme vuotta. Huh, kuinka aika onkaan vierähtänyt. Kolmen vuoden aikana perheemme on kasvanut yhdellä uudella jäsenellä ja asumisen ja arjen tarpeet ovat kahden lapsen myötä muuttuneet melkoisesti. Itse olen kasvanut näiden vuosian aikana paljon ja blogi kulkenut oman kasvun kanssa käsikädessä. Enkä nyt tarkoita lukijamääriä, vaan ennemminkin omaa tyyliä, rohkeutta kirjoittaa ja ylipäätään kehittymistä valokuvaamisen ja tekstien jäsentelyn suhteen. 
Bloggaaminen ei ole ihan niin yksinkertaista, kuin miltä se saattaa toisinaan lukijoille näyttäytyä. Ainakin itse joudun toisinaan jäsentelemään blogitekstejä melko pitkään ja toisinaan valmiina on pelkkä kuva ilman tekstiä. Itselle tekstin tuottaminen onkin se vaikein osuus, mutta itsensä haastaminen on monesti tekemisessä se kaikkein mieluisin juttu!
Blogini on nyt melko saman ikäinen kuin esikoispoikani. Sellainen uhmaikäinen tättähäärä. Toisinaan hurmaava ja helposti lähestyttävä, mutta toisinaan taas jotain ihan muuta. Tiedättehän. 
Kuva: By Laura Linna
Kun silloin kolme vuotta sitten julkaisin ensimmäisen blogitekstin, niin ei minulla silloin ollut mitään tavoitteita bloggaamisen suhteen. Aloitin blogin puhtaasti ilosta tekemiseen – olin tuolloin ensimmäisestä lapsesta äitiyslomalla ja aika kävi yksinkertaisesti pitkäksi. Tuota tekemisen puutetta ei enää ole, mutta ilo tekemiseen kytee minussa edelleen. On ilo kirjoitella StyleRoomissa ja parasta portaalissa on hurmaavat tyypit, joiden kanssa pääsen säännöllisen epäsäännöllisesti jakamaan bloggaamisen ilot ja murheet. 
Muutama vinkki omaa blogia pohtiville 

Yhden neuvon tai oikeastaan vinkin olen antanut oman blogin perustamista miettiville – älä mieti liikaa. Anna mennä! Poista liian tiukka suodatin, muuten et saa koskaan sylkäistyä ensimmäistä blogitekstiä ulos. Päiväkirjahäpeä tulee kuitenkin, kun selaat myöhemmin alkuaikojen tekstejä. Luota siihen, että kehityt – niin kuvaajana kuin kirjoittajana. Mieti reunaehdot mistä et bloggaa. Perhe? Lapset? Lasten taudit? Mies? Kirjoita niistä asioista mistä pidät – mitkä ovat intohimojasi?


Some totuus, koko totuus?

Lueskelen itse hyvin eri tyyppisiä blogeja. Yksi näistä on Kertun Modernisti Kodikas -blogi, jonka taidokasta kirjoitustyyliä ja mielenkiintoisia juttuaiheita lueskelen mielelläni. Kuinka Kerttu keksitkään aina niin koukuttavia tekstejä?! Tässä hiljattain Kerttu julkaisi tekstin siitä, että jotkut olettavat blogitekstien olevan ainut totuus bloggaajan elämästä. Tai noh, ei ihan näillä sanoilla, mutta kuitenkin – kukaan ei voi tietää millaista elämää joku pelkän somen perusteella viettää. Jäin pohtimaan omaa somepersoonaa Kertun tekstin tiimoilta. Millainen minä olen somessa? Millaisen kuvan annan itsestäni lukijoille? Olenko sellainen todella?
Monet tuttavat usein kommentoivat seuraavansa elämäämme blogista. Elämämme on aivan jossain muualla, kuin blogissa. Se on väsyneissä aamuherätyksissä, iltasatuhetkissä, sylin kaipauksissa, keskustelutuokioissa ja niissä erimielisyyksissä, jotka eivät blogiin tai muihin somekanaviin pääse.

Kuten Kerttu tekstissään totesi – mitäpä jos joskus kysyisit, että mitä oikeasti kuuluu?

Somemaru

Kysyin mieheltäni hiljattain, että olenko hänen mielestään Snapchatissa oma itseni? Tätä ennen olin pohjustanut keskustelua sillä, että kuinka mukavan aito ilmapiiri siellä vallitsee. Poissa ovat kauniit kuvat ja siistit kodit – kuinka virkistävää!

Miehen vastaus oli viiltävä ei. Tai siis joo. ”Tai siis ehkä sä olet, mutta et kotona”. Olen ilmeisesti kehittänyt itselleni tietämättäni oman somepersoonan. Tiedättehän, taas yhden sellaisen tyypin joka olen, mutta en sitten kuitenkaan ole. Kyllä meistä jokainen käyttäytyy taatusti vaikkapa vanhempien seurassa omalla tavallaan ja oman puolison kanssa toisin. Ystävistä puhumattakaan.

Harvoin löydän itseni somen ääreltä väsyneenä ja ei niin ispiroivana tyyppinä. Somemaru on siis se melko aktiivinen puoli minusta. Herkkä ja innokas. Kaikki kuitenkin ehdottomasti minua itsenä, mutta elämäniloiset hetket korostuvat täällä. Hyvä niin!

Blogin kirjoittaminen on siitä haastavaa, että tekstiin pitäisi saada oma persoona kehiin. Kuka täällä kirjoittelee ja millainen tyyppi tämä Maru oikein on? Tässä taannoin kysyin teiltä lukijoilta, että mitä haluaisitte lukea blogista. Beauty of Life -blogin S laittoi ihana kommentin, jota jäin miettimään:

Lisää aiheita vaan kehii ja sun ihanaa-pirtsakan-hauskaa-huumorintajuista luonnetta vaan enemmän esille täälläkin ;)!!!


Ilmeisesti tämä tyyppi on jäänyt vähemmälle ainakin täällä blogin puolella. Mut hei, lupaa yrittää jatkossa enemmän! 

Ja suurin kiitos näistä kuluneista vuosista kuuluu teille lukijoille! Kiitos lukuisista kommenteista ja myötäelämisen hetkistä. <3

Kommentit (20)

  1. S – Beauty of Life

    Tää oli hyvä! Kivoja pointteja ja tekstiä, joka pisti pohtimaan! Kiitos.

    Olet <3

    • maru

      Voi kiitos S! Ihana kuulla! Ja siis viimeksi Habitaressa mietin, että me ei olla vieläkään tavattu kasvotusten. Nyt pitää seuraavan vuoden aikana skarpata! 🙂

  2. Iita

    Lisää Marumaista höpötystä, sitä täällä kaivataan hippunen lisää! 🙂

    • maru

      <3 Pitää ehdottomasti panostaa höpöttelyyn lisää. 🙂

  3. Anna

    Täällä yksi uusi bloggaaja päivää! Olipa mukava lukea rohkaiseva teksti. Pyörittelin ensimmäistä postausta koneellani muutaman kuukauden ajan ja sitten päätin vain antaa mennä. Ja ihan vaikka vain itselleni sitä teen ja juuri sitä itse tekemisen tunnetta vaalien. 🙂

    • maru

      Ihana kuulla! Parasta on se, että voin jotenkin olla avuksi, iloksi ja rohkaisuksi. 🙂 Ja juurikin noin, itselle tätä kaikista eniten tekee, joten luotto itseensä on tässä kaiken a ja o. Rohkeutta tämäkin homma tietyllä tapaa vaatii ja sitä matalaa suodatinta. 🙂

  4. Anonyymi

    jotenkin tuntuu, ettei nykyään enää viitsitä kauheesti tapailla, luullaan, että se mitä luetaan facebooksita, istasta ja snäpissä on sitä todellista. Eihän se niin oikeasti mene. Onhan noilla kaikilla jutuilla hyvätkin puolet, mutta kyllä ne vievät pois siitä oikeasta kohtaamisesta. Sama kai se on teillä bloggaajillakin, että muut luulevat tuntevansa teidät kun seuraavat blogianne. '

    blogi videot olisivat kivoja, sulla on snäpissä niin todella kaunis äänikin.

    t:Taina

    • maru

      Voih kiitos! Itseasiassa olen miettinyt, että lisäisin tänne blogiin pieniä vieoklippejä. Mutta kun se vie taas enemmän aikaa ja aikaa noh, ei ole ihan kauheasti. 🙂 Mutta siis ehdottomasti lupaan, että jossain vaiheessa niitä tullaan täällä näkemään. Joo, ei snäpin/blogin/facebookin perusteella saa arjesta todellista kuvaa, vakka yhdenlainen totuus on sekin. 🙂

  5. Minna / Kotona ja kaukomailla

    Fiksuja sanoja, luin koko tekstin ajatuksella. Sitä tuleekin tehtyä yllättävän harvoin blogeissa! Voi johtua myös sisällöstä, joka yleensä on kuvapainotteista. 🙂
    Blogit ovat vähän hankala konsepti siinä mielessä, että niin tutuille kuin ulkopuolisille ne antavat yleensä juurikin sen siloitellun kuvan elämänmenosta, ja siinä kohtaa kun tulee vaikkapa ryppyjä rakkauteen, onkin bloggaaminen haastavampaa. Olen nähnyt aika monia tapauksia, kun on ensin puhuttu vaikka puolisosta, ja sitten yhtäkkiä kumppania ei näy eikä kuulu missään. Lukijat alkavat kyselemään ja bloggaaja jättää vastaamatta, yksityisyyden nimissä. Juorut alkavat levitä. Lukija hämmentyy yhtäkkisestä rajanvedosta ja tekee omat tulkintansa. Loppupeleissä kaikki häviävät. Vaikka olisi ammattilainenkin, rajanveto voi olla hankalaa yksityisen ja julkisen välillä. Itse olen tuuminut, että parempi puhua vain niistä asioista, joista voi puhua niin hyvinä kuin huonoina hetkinäkin…

    Mitä tulee uuden blogin perustamiseen, sanoisin että jos ei kirjoita vain omaksi ilokseen, ei kannata välttämättä edes aloittaa, sillä ilman todella mahtavaa konseptia tai erityistaitoja jollain saralla on vain mahdotonta erottua satojen tuhansien joukosta, kun asemansa vakiinnuttaneita on vain niin paljon. Ajattelin itse, että vielä jaksaa vähän aikaa yrittää, mutta sitten heitän kirveen kaivoon jos työ ei tuota tulosta…:)

    Mutta kiitos kun pidät hyvää blogia jonka juttuihin on halutessaan helppo tarttua. Harvoin kommentoin mihinkään, koska tuntuu juuri, että kaikki on niin siloiteltua ja persoonatonta, ettei siitä saa mitenkään otetta. Siihen olen syyllistynyt itsekin kirjoitellessani: kuten sanoit, oman persoonan siirtäminen tekstiin vaatii ajattelua ja työstämistä.

    Hyvää syksyn jatkoa sulle! 🙂

    • maru

      Tuo on minusta hyvä rajaus – se että puhuu niistä asioista, joista voi blogissa kertoa niin huonoina kuin hyvinä hetkinä. Hienosti sanottu!

      On haastavaa, kun lukijat odottavat nykyisin entistä enemmän täällä blogin puolella sitä "todellista elämää". Pitäisi olla kiinnostava, ärsyttävä ja oikeastaan ihan sama, kunhan herättää tunteita ja että jää mieleen. Tai sitten pitää olla muuten ihan helkkarin hyvä kaikessa – kuvaamisessa ja kirjoittamisessa.

      "Menestys" tulee bloggaamisessa ehdottomasti sivutuotteena. Toisaalta en tiedä, olisinko näin pitkään jaksanut kirjoittaa, jos kukaan ei olisi koskaan jättänyt yhtään kommenttia. Vaikea sanoa tässä vaiheessa. Tiedän yhden tyypin, joka aloitti bloggaamisen puhtaasti saadakseen siitä työn. Ja saikin. Nämä taitavat kuitenkin olla aika harvassa. 🙂

      Ihanaa kun jätit kommentin ja kiitos kauniista sanoista! Jaksetaan jatkossakin kirjoitella omalle tyylille uskollisena ja sopivassa suhteessa persoonaa peliin tuoden. 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *